Sanna Marinin punavihreän hallituksen poukkoilu valtion ensi vuoden budjetin valmistelussa on ollut eriskummallista seurattavaa. Sisäisesti riitainen hallituskokoonpano uhkaa turvallisuuskysymyksissä jo suomalaisen oikeusvaltion pitkäjänteistä suorituskykyä.
Hallituksen poliisille budjetoimat määrärahat olivat jo alkujaan riittämättömät, eikä tästä varoittavia lukuisia puheenvuoroja haluttu kuunnella. Tämä johti väistämättä poliisin ilmoitukseen yt-neuvotteluiden aloittamisesta syyskuun lopussa. Hallituksen mieli muuttui vasta, kun kokoomus ilmoitti tekevänsä asiasta välikysymyksen.
Kaikkien hallituksen kommellusten keskellä on hyvä muistaa, että Rinteen-Marinin hallitusohjelmassa annettiin turvallisuuslupaus. Ohjelmassa luvattiin nostaa poliisien määrää 7[nbsp]500:aan. Hallitus kuitenkin lähti kummalliselle ideologiselle ristiretkelle, jossa täysin ilmeiset turvallisuusongelmat sinisilmäisesti ohittamalla voitiin perustella riittämättömän resurssit.
Kokoomus on muistuttanut kesän ja syksyn mittaan poliisien ahdingosta sekä maamme oikeuslaitoksen tukalasta tilanteesta. Rikollisuuden muotojen kehittyessä, katujen turvattomuuden kasvaessa ja rikosten selvitysaikojen pitkittyessä päädyttiin tilanteeseen, jossa hallitus oli päätöksillään käytännössä vähentämässä poliisien määrää Suomessa.
Valtion keskeisimmän tehtävän, yleisen järjestyksen ylläpitämisen, ei pidä perustua jatkuviin lisätalousarvioihin, joilla tilkitään sekavan päätöksenteon jälkiä. Viranomaisten rahoitusongelmat jatkuvat valtavasta velanotosta huolimatta. Hallitus ei joko ymmärtänyt tarttua toimeen, tai sitten se ei halunnut tarttua toimeen. Kumpikaan vaihtoehto ei mairittele.
Kaiken edeltävän ymmärtäen vihreiden ministereiden tuolileikki tuskin yllättää ketään. Vaativa sisäministerin salkku luovutettiin ympäristöministeri Krista Mikkosen murheeksi. Ympäristöstä on helpompi esittää korkealentoisia ratkaisuja kuin turvallisuuden kovista kysymyksistä, vaikka lopulta ympäristöpolitiikan kysymykset eivät ole yhtään sen helpompia.
Suunnan on muututtava. Poliisien ja oikeuslaitoksen rahoitukseen on sitouduttava koko rikostorjunnan ketjun osalta. Poliisijohdon ei pidä joutua tilanteeseen, jossa rahoitus estää ihmisten turvallisuuden takaamisen. Tällöin ihmiset kantavat seuraamukset vähentyneenä turvallisuuden tunteena.
Virkavallan rahoituksen on oltava suunnitelmallista ja pysyvää. Näin taataan pitkäjänteisen toiminnan ja yhteiskuntarauhan turvaamisen vaatimukset. Ennätyksiä ei myöskään pidä tavoitella poliisien määrän vähyydessä, vaan siinä kuinka nopeasti pohjoismainen poliisien määrä saavutetaan. Turvallisuus on kaikkien yhteiskunnallisten vapauksien perusta. Siksi siitä ei pidä tinkiä.
