Verkkouutiset

THL:n johtaja HS:lle: Ruotsi on Suomelle terveysriski

Ruotsista Suomeen tulevat turistit voivat levittää koronavirusta, THL:n Mika Salminen pelkää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsalaiset muodostavat Suomelle terveysriskin, kun nyt suljetut rajat joskus avataan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo Helsingin Sanomille.

Salmisen mukaan ruotsalaisten tulon salliminen olisi Suomelle suurempi riski kuin esimerkiksi tanskalaisten ja norjalaisten päästäminen maahan. Näkemystään hän perustelee sillä, että Ruotsin koronavirustilanne on ainakin tällä hetkellä muita pohjoismaita pahempi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Jos Ruotsista tulee Suomeen turisteja, on suurempi riski että he ovat kantajia kuin suomalaiset. Samoin Ruotsiin turistina matkustaminen tuo suomalaisille isomman riskin kuin kotimaassa oleminen. Tälle ei mitään voi, niin se vain on, Salminen sanoo.

Salminen painottaa, että mahdolliset liikkumisen rajoittamiset ovat poliittisia päätöksiä.

– Toistaiseksi hallitustasolla on tietääkseni sovittu vain työmatkaliikenteestä ja sen reunaehdoista. Turismista vasta keskustellaan.

Salminen sanoo HS:lle, että turismin osalta voitaisiin neuvotella yhteisiä sopimuksia EU-tasolla tai vähintään maiden välillä. Turismin mukanaan tuomia tartuntariskejä voitaisiin Salmisen mukaan vähentää rajoittamalla sairaana matkustamista ja tekemällä ennakkotestauksia. Lisäksi on huolehdittava siitä, että turistit tietävät, miten toimia sairastuessaan. Neljäs keino olisi se, että takaisin maahan palaaville voitaisiin esimerkiksi suosittaa kahden viikon karanteenia.

Salminen mainitsi Ruotsin aiheuttamasta terveysriskille ensimmäistä kertaa Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n haastattelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)