Teollisuuden alasajoa johtaa Malta, kannoillaan Suomi ja Romania

Suomen teollisuuden tuotanto supistui tammikuussa sellaista vauhtia, että koko EU-alueella maamme on kolmen heikoimmin menestyneen joukossa.

Teollisuustuotanto kasvoi Euroopan tilastotoimiston Eurostatin mukaan euroalueella tammikuussa vuodentakaisesta 2,8 prosenttia ja joulukuusta 2,1 prosenttia.

Koko EU-alueella kasvu oli vuodentakaisesta 2,5 prosenttia ja joulukuussa 1,7 prosenttia.

Nopeimmin teollisuustuotanto kasvoi tammikuussa Irlannissa, missä kasvua oli edellisestä kuukaudesta 12,7 prosenttia ja vuodentakaisesta peräti 42,7 prosenttia.

Suomen tärkeinä vertailumaina pidetyt Ruotsi ja Saksa menestyivät myös hyvin. Ruotsissa teollisuuden tuotanto kasvoi joulukuusta 1,3 prosenttia ja vuodentakaisesta 5,1 prosenttia. Saksassa luvut olivat 2,9 ja 2 prosenttia.

Sen sijaan Suomen teollisuustuotanto on supistunut sellaista vauhtia, että Suomi on kolmen heikoimmin menestyneen maan joukossa koko Euroopan unionin alueella.

Joulukuusta tammikuuhun Suomen teollisuuden tuotanto väheni 2,1 prosenttia ja vuodentakaisesta 1,9 prosenttia.

Pahnan pohjimmaisena oli Malta, jonka teollisuustuotanto väheni tammikuussa 5 prosenttia joulukuusta ja 8,9 prosenttia vuodentakaisesta. Romanian teollisuustuotanto puolestaan väheni joulukuusta 2,3 prosenttia ja vuodentakaisesta 1,7 prosenttia.

Kommentit