Verkkouutiset

Tanska ylpeilee: Tämän vuoksi johdamme rokotuskisaa

Tanska koronarokottaa kansalaisiaan selvästi muita EU-maita nopeammin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Ranskan tv, Saksan tv, Ruotsin tv ja Suomen tv. Kaikki ovat käyneet käsitelleet viime päivinä Tanskan rokotustilannetta ymmärtääkseen, miksi Tanskan rokotustoiminta on niin paljon tehokkaampaa kuin muissa EU-maissa”.

Näin alkaa Tanskan yleisradio DR:n keskiviikkona julkaistu artikkeli otsikolla Tämän vuoksi Tanska johtaa rokotuskilpailua EU:ssa.

Tanska on tilastojen mukaan rokottanut väestöstään suhteellisesti suurimman määrän verrattuna muihin EU-maihin. Our World In Data -sivuston mukaan Tanska on rokottanut yli kolme prosenttia kansalaisistaan, kun seuraavana tuleva Malta on rokottanut 2,65 prosenttia. Suomen vastaava osuus on reilu yksi prosentti.

Myös Tanska on saanut odotettua vähemmän rokoteannoksia. Maa on siitä huolimatta onnistunut rokotuksissa muita tehokkaammin.

DR:n artikkelin mukaan syynä tähän on muun muassa, että maassa on jo entuudestaan ollut olemassa rokotusrekisteri. Yleislääkäreiden järjestön (PLO) johtaja Jonatan Schloss sanoo, että Tanskassa on siten säästetty rekisterin luomiseen käytetty aika.

Hän mainitsee Alankomaiden esimerkkinä maasta, jossa vastaavaa rekisteriä ei valmiiksi ollut. Alankomaat on saanut rokotetuksi 0,45 prosenttia kansalaisistaan.

Schlossin mukaan Tanska on digitaalisuudessaan myös esimerkiksi Saksaa edellä.

Toinen merkittävä tekijä Tanskan rokotusvauhdissa on ollut DR:n mukaan jouheva yhteistyö valtakunnan, alueiden ja kuntien välillä. Tanskan alueilla on kokemusta monimutkaisten prosessien hoidosta, ja kunnilla puolestaan on läheinen yhteys kansalaisiin.

Jonatan Schloss kertoo alueellisista toimielimistä, joissa kokoontuu päivittäin kuntien edustajia ja sairaanhoitohenkilöstöä.

− Tanskan viranhaltijat ja lääkärit vaikuttavat olevan aktiivisia, ja ”tervettä järkeä” käytetään usein.

Kolmantena tärkeänä tekijänä mainitaan, että monet rokotuksiin liittyvät päätökset tehdään paikallisella tasolla − siellä, missä rokotteet annetaan − eikä hallituksen toimesta. Näin on ollut, vaikka pääministeri Mette Frederiksen on ollut keskeinen henkilö maan koronakriisin hoidossa.

Tanskassa oli 20. tammikuuta 2021 lähes 180 000 saanut koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)