Tanskan sosiaalidemokraattien johtaja Mette Frederiksen. Kuva: Socialdemokraten / Youtube

Tanskan SDP passittaisi turvapaikanhakijat toisiin maihin odottamaan

Sosiaalidemokraattien mukaan turvapaikkahakemusten käsittelyn voisi lopettaa kokonaan Tanskan rajojen sisällä.

Tanskan sosiaalidemokraattinen puolue ehdottaa maan turvapaikkaprosessin merkittävää uudistamista. Puolue lopettaisi hakemusten käsittelyn maan rajoilla ja vastaanottokeskuksissa.

– Meidän on kehitettävä nykyistä humaanimpi turvapaikkajärjestelmä, oppositiossa olevien sosialidemokraattien johtaja Mette Frederiksen toteaa Danmarks Radiolle.

Ehdotuksen mukaan kaikki hakemukset käytäisiin läpi kolmansissa maissa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että esimerkiksi Pohjois-Afrikan pakolaisleireille lähetettäisiin tanskalaista henkilökuntaa.

Turvapaikanhakijat majoittuisivat leireille, kunnes hakemukset on käsitelty.

Myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneet eivät kuitenkaan pääsisi matkustamaan suoraan Tanskaan, vaan heidät siirrettäisiin ensin YK:n hallinnoimille pakolaisleireille.

Sieltä heitä otettaisiin Tanskaan kiintiöiden sallima määrä. Tanska otti aiemmin vastaan 500 kiintiöpakolaista vuodessa, mutta nykyhallitus lopetti käytännön viime syksynä.

Sosialidemokraatit olisivat valmiita katkaisemaan kehitysavun mailta, jotka kieltäytyvät ottamaan vastaan omia kansalaisiaan esimerkiksi palautuslentojen kautta. Puolue kehittäisi myös sosiaaliturvaa vastikkeelliseen suuntaan.

Liberaalin Venstre-puolueen mielestä on epärealistista kuvitella, että Tanskassa käsiteltävistä turvapaikkahakemuksista voitaisiin luopua.

– Pohjois-Afrikan maissa on jo tällä hetkellä niin paljon pakolaisia, että ne tuskin haluavat alueelleen uusia leirejä, Venstren kansanedustaja Marcus Knuth toteaa.

– Meidän on toisaalta myös pohdittava, miten saamme palautettua Tanskaan tulleet turvapaikanhakijat turvallisille alueille. Esimerkiksi osa Syyriasta on jo rauhoittumaan päin, Knuth pohtii.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt