Suomalaisen Työn Liiton tilaama Made by Finland -kampanjatutkimuksessa 76 prosenttia vastaajista kertoi kaipaavansa henkilökohtaista palvelua vakuutustarpeensa kartoitukseen.
Vakuutusyhtiö Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälän mukaan tulos osoittaa, että oman vakuutustarpeen kattava ymmärtäminen edellyttää edelleen vakuutusammattilaisen apua, vaikka vakuutuksia on saatavilla verkossa.
Noin kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi käyttävänsä henkilökohtaista palvelua ja apua vakuutuksen valintaan mielellään henki- tai henkilövakuutuksien hakemisessa ja kodin vakuuttamisessa. Yli 65-vuotiaista 84 prosenttia asioi mieluummin henkilökohtaisesti palveltuina.
Sen sijaan 25–34-vuotiaista vastaajista 53 prosenttia kertoi hoitavansa kotivakuutuksen mieluiten itsepalveluna.
– Verkkoasioinnin suosio kasvaa nuoremmissa ikäluokissa, mutta kaikkein nuorimmille vakuuttaminen on niin uusi asia, että apua tarvitaan, Metsälä arvioi.
Yli puolet vastaajista kertoi täyttävänsä itse autovakuutukset, rekisteröinnit sekä korvaushakemukset. Omaisuusvakuuttamisen tarpeet osataankin Metsälän mukaa keskimäärin paremmin kuin henkilövakuuttamisen.
– Karrikoiden voisi sanoa, että perheen koti ja auto ovat hyvin vakuutettuja, mutta perheen elannosta huolehtivat äiti ja isä eivät, Metsälä toteaa.
Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Made by Finland -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa, ja siihen vastasi 2 219 uomalaista.