Henriikka Pulli
31.03.2024 | 13:30
Tiedekeskus Heurekan uusi avaruusnäyttely antaa täydelliset kulissit tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan (kok.) haastattelulle. Valtavan kokoinen, harmaa ja rosopintainen kuu möllöttää näyttelyalueen keskivaiheilla. Kuvaajan pyytäessä ministeriä siirtymään parempaan kuvakulmaan, Multalan varjo liikkuu kuun pinnalle kuin osittaisessa kuunpimennyksessä.
Tarkoitukseni on keskustella Multalan kanssa tulevasta kulttuuriselonteosta ja kulttuurin rahoituksesta, joten Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Heureka on tapaamiselle hieman väärä paikka. Heureka saa rahoitusta tieteen edistämisen momentilta eikä siten kilpaile kulttuuritoimijoiden kanssa samasta potista. Toisaalta Heureka kuuluu Museokortti-kohteiden piiriin, joten tavallisille kulttuurin kuluttajille huhtikuussa 35 vuotta täyttävä tiedekeskus näyttäytyy samanlaisena käyntikohteena kuin Turun linna, Kansallismuseo tai merikeskus Vellamo.
Taide- ja kulttuuriala on toipunut koronavuosista nopeammin kuin alalla ehkä uskallettiin odottaakaan. Viime vuonna museoihin tehtiin ennätykselliset 8,7 miljoonaa käyntiä, joista yksin Ateneum houkutteli yli puoli miljoonaa kävijää. Painettujen kirjojen myynti painui hieman, mutta toisaalta äänikirjojen myynnin kasvu jatkui edelleen.
Yleisö on palannut myös teatteri- ja konserttisaleihin. Teatteritilastot viime vuodelta valmistuvat vasta kesällä, mutta alan tiedotuskeskuksesta Tinfosta viestitetään, että lupaavalta näyttää. Myös viime kesän festivaalit houkuttelivat yleisöä edellisvuotta enemmän ja kokonaiskävijämäärä kasvoi peräti 28 prosenttia.
Vaikka yleisö on löytänyt tiensä takaisin kulttuuririentoihin ja tapahtumat täyttyvät pääsylippunsa ostaneesta yleisöstä, alan toimijoita huolestuttaa edelleen raha – etenkin pelko julkisen tuen leikkauksista. Kyse on myös työpaikoista. Taide- ja kulttuuriala työllistää suoraan ja välillisesti noin 136 000 henkeä.
Säästötarve täsmentyy kehysriihessä
Jo hallitusohjelmaa laadittaessa Petteri Orpon hallitus sopi, että myös opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksista leikataan yhteensä 125 miljoonaa euroa vuoteen 2027 mennessä. Vuoden 2027 osalta säästön sovittiin riippuvan valtion talouden kehityksestä.
Huhtikuun kehysriihessä säästötarve sekä sen kohdentuminen täsmentyvät. Valtion talous on hallitusneuvottelujen jälkeen entisestään heikentynyt. Osansa leikkauksista on näillä näkymin saamassa myös vos-kenttä eli ne kulttuuritoimijat, jotka ovat valtionosuusjärjestelmän piirissä. Pelkästä vapaasta kentästä on vaikea löytää kaikkia hallitusohjemaan kirjattuja leikkauksia, Multala perusteli tarkastelun laajentamista vos-verkostoon Ylen haastattelussa (18.1.). Vos-laitoksiin kuuluu hyvin erityyppisiä kulttuuritoimijoita kansallisoopperasta aina maakuntakeskusten teattereihin ja orkestereihin, sekä pienempiä toimijoita kuten vaikkapa kansantanssiteatteri Rimpparemmi, nukketeatteri Sampo tai nykysirkusryhmä Circo Aereo.
Ministeri ymmärtää taide- ja kulttuurialan huolen rahoituksen jatkuvuudesta. Hän ei näe tilannetta kuitenkaan kaikennielevänä mustana aukkona.
– Sitoutuminen vahvaan valtion rahoitukseen säilyy jatkossakin. Ei tästä maasta löydy varmastikaan yhtään sellaista puoluetta, joka olisi sitä mieltä, ettei valtion kuuluisi osaltaan rahoittaa kulttuuria. Kaikille on tärkeää, että huolehdimme kulttuuriperinnöstämme ja mahdollistamme suomalaisen kulttuurin elinvoiman, Sari Multala sanoo Verkkouutisille.
Kannusteet kulttuurisijoittamiseen puuttuvat
Taide- ja kulttuurikentän rahoitus muodostuu monista puroista. Valtionavustusten sekä valtionosuusjärjestelmän lisäksi rahaa kanavoituu kulttuurialalle erilaisten säätiöiden kautta ja pääsylipputuloina. Myös kuntien panos kulttuuri- ja taidekentälle on merkittävä. Kirjastot ovat tästä hyvä esimerkki.
Kotitaloudet käyttävät omia rahojaan kulttuuriin noin 5,7 miljardia euroa vuodessa. Niillä ostetaan konsertti- elokuva- ja teatterilippuja, maksetaan suoratoistopalveluita, hankitaan kirjoja ja joskus joku taulukin seinälle. Multalan mukaan olisi syytä pohtia, miten yksityistä rahan kanavoitumista kulttuurikentälle voitaisiin entisestään vauhdittaa.
– Meiltähän puuttuu esimerkiksi lähes kokonaan ajatus kulttuuriin sijoittamisesta, eikä meillä ole tähän mitään verokannusteita kuten tiedepuolella. Jos henkilö tai yritys haluaa tehdä lahjoituksen yliopistolle, sen voi vähentää verotuksessa, mutta vastaavaa ei voi tehdä, jos tekee lahjoituksen vaikkapa orkesterille, Multala kuvaa.
– Tälläkin hetkellä meillä on ihmisiä, jotka haluavat tukea kulttuuria. Nyt tämä kanavoituu suurelta osin säätiöiden kautta.
Multala kaipaakin ”laatikon ulkopuolista” ajattelua parhaillaan valmistelussa olevalta kulttuuripoliittiselta selonteolta. Hän toivoo, että selontekoa laadittaessa uskallettaisiin miettiä rohkeasti uudenlaisia ratkaisuja myös rahoituksen osalta ja katsoa, mikä osa nykyisestä mallista toimii ja mikä kaipaa uudistusta.
– Meidän on aidosti hahmotettava mistä kulttuurialan rahoitusjärjestelmä koostuu. Nythän meillä on pohjaltaan vahva julkinen rahoitus, vaikka toki ei välttämättä tasoltaan niin korkea kuin voisi toivoa. Myös säätiörahoitusta on aika paljon, mutta tilaa on kasvattaa sitä yksityisenkin rahoituksen osuutta, Multala sanoo, ja muistuttaa, että kokonaisvarallisuus Suomessa on toki alhaisemmalla tasolla kuin esimerkiksi naapurissamme Ruotsissa.
– Tärkeintä on joka tapauksessa ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys, eli jos tehdään joku isompi muutos niin sitten ei ainakaan tehdä päälle monia muita pienempiä muutoksia, Multala sanoo.
Ministeri huomauttaa, ettei puhe leikkauksista ole aina yksioikoista. Kun esimerkiksi veikkausvarat päätettiin tulouttaa osaksi valtion budjettia, eduskunta päätti parlamentaarisesti varojen kompensoinnista kulttuurin ja liikunnan hyväksi.
– Jos olisimme edelleen pelkän veikkausrahan varassa, niin rahoittaisimme nyt kulttuuria ja liikuntaa satoja miljoonia euroja vähemmän. Veikkauksen rahapelien pelaaminen on vähentynyt merkittävästi vastuullisuustyön ja muun muassa pakollisen tunnistautumisen myötä. Samalla jakamaton veikkausvoittoraha on käytetty pitkälti aiempina vuosina leikkausten kompensoimiseksi. Elämme nyt budjettirahan varassa, Multala sanoo.
Kunnilla merkittävä rooli kulttuurin edistämisessä
Kulttuuripoliittisen selonteon on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä ja eduskunnalle se esitellään ensi syksynä. Selonteossa luodaan tulevaisuudenkuvaa ja tavoitetasoa sille, millaista kulttuuripolitiikkaa Suomessa seuraavan 10–20 vuoden aikana harjoitetaan. Yksi selonteon lähtökohta on huomio siitä, että ”alueelliset ja paikalliset erot taiteen, kulttuurin ja kulttuuriperinnön tarjonnassa ja käytössä ovat suuria. Kulttuurin saatavuutta ja saavutettavuutta parantavilla toimilla voidaan vahvistaa ihmisten osallisuutta ja hyvinvointia, mahdollisuuksien tasa-arvoa sekä torjua eriarvoistumiskehitystä ja luottamuksen rapautumista”.
Multala muistuttaa, että Suomessa on laaja, koko maan kattava kulttuurilaitosten verkosto, mikä ”ei ole itsestäänselvyys Suomen kaltaisessa maassa”.
– Suomessa kulttuurin edistäminen kuuluu kuntien tehtäviin, joten jo se mahdollistaa sen, että kulttuuripalveluita on tarjolla joka puolella Suomea. Vähintään se kirjasto löytyy joka kunnasta.
Monipuoliset kulttuuripalvelut ovat kunnalle tapa erottautua muista ja houkutella uusia asukkaita. Erot kuntien välillä ovat kuitenkin suuria. Siinä missä toisessa kunnassa rakennetaan uutta konserttitaloa, toisessa kunnassa sammutetaan viimeisenkin syrjäkyliä kiertäneen kirjastoauton moottori.
– Vahva kuntatalous on myös kulttuurin turva. Pelkkä seinien rakentaminen ei riitä, vaan niitä tiloja pitää olla myös varaa ylläpitää. Ja ennen kaikkea on oltava varaa panostaa myös varsinaiseen toimintaan, Multala muistuttaa ja toteaa, että Suomessa on paljon paikkakuntia, joissa arvokkaat tilat ovat päässeet todella heikkoon kuntoon.
Hän korostaa alueellista yhteistyötä. Kunnissa kannattaa vilkuilla naapurikuntien puoleen ja pohtia, mitä voidaan tehdä yhdessä sen sijaan että jokainen tekee samoja asioita yksin.
– Kuntien kulttuuripalvelu on aika kevyesti normitettua eli kunnat voivat melko vapaastikin päättää itse, miten ja millaisia kulttuuripalveluita ne toteuttavat. Yhteistyö on yksi mahdollisuus. Tätä toki saattaa haasta pitkät välimatkat maassamme, Multala sanoo.
Ministerikin hehkuttaa Käärijää
Ministerin kotikunnassa on kuluneen vuoden aikana nautittu erityisestä ”vihreästä kulttuurihuumasta”, kun räp-artisti Jere Pöyhönen eli Käärijä sijoittui toiseksi Euroviisuissa.
– Totta kai minun vantaalaisena ministerinä on Käärijää hehkutettava, Sari Multala sanoo, kun häneltä kysyy esimerkkejä tuoreimmista suomalaisista kulttuuri-ilmiöistä ja kulttuuriviennistä.
– Onhan Käärijä ihan käsittämätön esimerkki siitä, että suomen kielellä voi lyödä läpi Euroopassa. Se, että tekee jotain hieman hullua ja erikoista voikin olla kansainvälinen läpimurto.
Käärijän Cha cha cha on striimatuin suomenkielinen kappale koskaan. Artisti palkittiin tänä keväänä viidellä Emma-palkinnolla, näistä yhtenä Vienti-Emma.
Multala listaa myös muita viime aikojen menestyneitä suomalaistaiteilijoita. Yksi maininnan saavista on valokuvataiteilija Iiu Susiraja, jonka näyttely järjestettiin viime vuonna Modernin taiteen museossa MoMa:ssa New Yorkissa. Parhaillaan Susirajan töitä on esillä Turussa. Toinen esimerkki on kirjailija Satu Rämö, jonka Islantiin sijoittuva kolmiosainen dekkarisarja valloitti kaikki kolme kärkipaikkaa viime vuoden myydyimpien kirjojen listalla Suomessa. Sarjan käännösoikeudet on myyty seitsemään maahan ja siitä on tekeillä myös tv-sarja.
Suomessa on korkeatasoista kulttuuria, alan koulutusta ja nimekkäitä kulttuurintekijöitä, mutta Multalan mukaan nimiä ei välttämättä osata maailmalla yhdistää Suomeen.
– Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki, kapellimestari Susanna Mälkki ja säveltäjä Kaija Saariaho kyllä tunnetaan niminä, mutta mielletäänkö heidät osaksi suomalaista kulttuuria, on toinen asia.
Multala kertoo parhaillaan tehtävästä kulttuurin narratiivityöstä, jotta kulttuuri näkyisi paremmin Suomen maakuvassa.
– Eri kulttuurialat ovat hyvin erilaisessa tilanteessa. Joiltain aloilta puuttuu kokonaan välittäjäporras, jonka kautta olisi nykyistä helpompi kansainvälistyä ja lähteä ulkomaille. Kulttuuripoliittisessa selonteossa tarkastellaan myös sitä, miten näitä rakenteita voisi vahvistaa.
Mietittävää riittää myös toisin päin: miten saadaan kulttuurista kiinnostuneet matkailijat suuntaamaan katseensa Suomeen?
– Esimerkiksi Savonlinna on onnistunut houkuttelemaan kansainvälistä yleisöä oopperajuhlille ja tapahtuma käytännössä pyörii lipputuloilla. Mutta miten saisimme matkailijat viipymään alueella pidempään ja vierailemaan Itä-Suomen muissa kulttuurikohteissa. Kulttuurialalla olisi iso potentiaali tehdä yhteistyötä laajemminkin, Multala pohtii.
Ministerin kuvat on saatu talletettua digikameran muistiin ja Sari Multala siirtyy näyttelyaluetta rajaavan aidan toiselle puolelle kutsuvierasyleisön eteen avaamaan tiedekeskuksen omana tuotantona rakennetun Matkalla avaruudessa -näyttelyn. Vain kolme päivää myöhemmin uutisoidaan lähtövalmiina olevasta SpaceX-yhtiön avaruuslennosta, jonka kyytiin oli pakattu erikoinen taideteos nimeltään Human Cell Atlas – AI Data Painting and Sculpture (HS 14.2.2024).
Avaruuteen lähetettävä teos on Ouchhh Studion käsialaa. Taideteoksessa on käytetty lähdeaineistona ihmisen perimää, jota on kokeilun aikana tarkoitus projisoida ensimmäistä kertaa myös aluksen ulkopuolelle avaruuteen.
Taideteoksen kuraattori on suomalainen Aura Seikkula. Ehkei avaruusnäyttely sittenkään ollut väärä paikka tavata kulttuuriministeriä.
Ministeri Sari Multalan haastattelu on alunperin julkaistu 22.3.2024 ilmestyneessä Nykypäivässä.
