Verkkouutiset

Suomen Pankki ennakoi hidasta toipumista

Keskuspankki ennakoi, että työllisyys uhkaa heiketä pitkäaikaisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Pankin mukaan maamme talouden taantuma jää tämänhetkisten tietojen perusteella kuluvana vuonna pienemmäksi kuin aiemmin pelättiin. Bruttokansantuotteen ennustetaan supistuvan tänä vuonna 4,7 prosenttia.

– Talous kasvaa 2,7 prosenttia vuonna 2021 ja 2,4 prosenttia vuonna 2022, arvioi Suomen Pankki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Talouden kehitys ei toistaiseksi ole ollut koronapandemian aikana yhtä heikkoa kuin monessa muussa maassa, mutta taantuma on kuitenkin syvä myös Suomessa.

– Talous toipuu hitaasti, koska koronavirus leviää edelleen maailmalla ja luo yhä epävarmuutta tulevasta talouskehityksestä. Epävarmuus pysyy suurena niin maailmantaloudessa kuin kotimaassakin ja jarruttaa kotitalouksien kulutuksen ja yritysten investointien kasvua, SP toteaa talouden väliennusteessaan.

Sen mukaan taantuma on poikkeuksellisen globaali, mikä tekee kansainvälisestä toimintaympäristöstä yrityksille tulevina vuosina vaikean.

– Maailmanlaajuinen epävarmuus ja investointien väheneminen Suomen vientimarkkinoilla pitävät ulkomaankaupan näkymät heikkoina lähivuosina. Talouskasvu jää pääosin yksityisen kulutuksen varaan.

SP ennakoi myös, että työllisyys uhkaa heiketä pitkäaikaisesti.

– Koronapandemia heikensi työmarkkinoita keväällä poikkeuksellisen rajusti. Työllisten määrä oli maalis-heinäkuussa keskimäärin noin 60[nbsp]000 henkilöä pienempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Työllisyyden nopeaa paranemista ei ole näköpiirissä, koska talouskasvu on hidasta ja työikäisen väestön väheneminen jatkuu.

Suomen Pankin ennusteen mukaan sekä työllisten määrä että työllisyysaste jäävät selvästi pandemiaa edeltäneitä tasoja alemmaksi. Työllisyysaste on jäämässä noin 71 prosenttiin vuonna 2022.

Inflaatio on ennusteen mukaan vaimeaa myös lähivuosina ja kiihtyy vain hieman talouskasvun toipumisen ansiosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)