Sunnuntaisuomalainen: Lääkekannabiksen käyttö viisinkertaistunut

Suuri osa kannabiksen lääkekäytöstä jää pimentoon.

Lääkekannabiksen käyttö jatkoi viime vuonna kasvuaan, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.

Fimea myönsi 274 erityislupaa kannabisvalmisteiden käyttöön muun muassa kroonisten kipujen lievityksessä. Käyttö on viidessä vuodessa lähes viisinkertaistunut. Vuonna 2011 myönteisiä lupapäätöksiä tehtiin 57. Vuonna 2014 lupia myönnettiin 223.

Lääkekannabiksen käytöstä Suomessa on vaikea saada kokonaiskuvaa, sillä suurin osa lääkekäyttäjistä hankkii kannabista laittomasti ostamalla tai kasvattamalla itse. Kannabiksella lääkitään esimerkiksi kroonisia kipuja, ahdistusta ja suolisto-ongelmia.

Tämä joukko jää pimentoon, sillä harva käyttäjä uskaltaa puhua laittomasti hankitusta kipulääkkeestä lääkärilleen. Syynä on leimautumisen pelko.

– Pelätään, että lääkäri suhtautuu negatiivisesti ja alkaa käsitellä asiakastaan huumausaineiden käyttäjänä, tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo.

Hakkaraisen mukaan asian salaaminen lääkäriltä on riskialtista käyttäjälle. Turvallisinta olisi, että lääkekannabis olisi luvanvaraista ja lääkärin tiedossa. Asian salaaminen voi olla riskialtista käyttäjälle.

Lääkekannabiksen saatavuutta apteekkien hyllyillä säätelee Suomessa Fimea. Suomessa on yksi myyntiluvallinen lääkekannabistuote, MS-taudin oireiden lievittämiseen tarkoitettu Sativex-sumute. Se on reseptilääke, jota on saanut apteekeista ilman Fimean erityislupaa syksystä 2013 lähtien.

Sativexin käyttäjämääriä voidaan vain arvailla. Se ei ole Kela-korvattava lääke, joten sen reseptejä ei tilastoida. Tuotetta valmistava lääkeyhtiö Almirall ei vastannut Sunnuntaisuomalaisen kysymyksiin Sativexin myyntimääristä Suomessa.

Kommentit