Verkkouutiset

Suhtautuuko hallitus ISIS-palaajiin tarpeeksi vakavasti?

BLOGI

Kirjoittajan mukaan hallituksen pitäisi tarkistaa linjaansa.
Terhi Koulumies
Terhi Koulumies
Kokoomuksen helsinkiläinen kansanedustaja
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus on ilmeisesti tuomassa al-Holin leiriltä Suomeen kaikki halukkaat, myös aikuiset. Jihadismin tutkija Juho Saarisen mukaan ainakin toinen leiriltä nyt palanneista aikuisista vaikuttaa olleen aktiivisesti mukana ISIS:n toiminnassa. Asiantuntijoiden mukaan useat ISIS-naiset ovat olleet aktiivisia muun muassa propagandan levittämisessä sekä värväämisessä. Hallitus jättikin tästä uusimmasta ISIS-aikuisten kotiuttamisesta tiedottamisen virkamiehen vastuulle, kun ei ilmeisesti uskaltanut kantaa tulenarasta päätöksestä vastuuta itse.

Kokoomus linjasi jo viime vuonna, että lapsia pitää auttaa al-Holin leiriltä, mutta aikuisia ei pitäisi auttaa tulemaan Suomeen. Nyt olisimme pyrkineet löytämään ratkaisun, jossa lapset olisi voitu erottaa vanhemmistaan ja tuoda pelkästään heidät Suomeen. Hallituksen pitäisi viipymättä tarkistaa linjaansa ISIS:n joukkoihin lähteneiden kotiuttamisen suhteen. Tanskassa kaksoiskansalaisilta on otettu pois Tanskan kansalaisuus ja sen pitäisi olla mahdollista myös Suomessa. Maahanpaluu voidaan silloin yksinkertaisesti evätä muilta kuin oman maan kansalaisilla. Leiriltä pitäisi ylipäätään tuoda Suomeen vain lapsia, eikä sinne vapaaehtoisesti lähteneitä aikuisia.

Saksassa poliisi pidätti yhden al-Holista palaavista naisista jo lentokentällä. Suomessa rikosvastuu terrorismirikoksista sen sijaan ei näytä toteutuvan. Supon mukaan palaajat voivat muodostaa maallemme turvallisuusuhan, enkä ole toistaiseksi vakuuttunut siitä, että hallitus suhtautuu asiaan tarpeeksi vakavasti. Hallituksella on vastuu siitä, että rikoksia tehneet ja terroristiseen toimintaan osallistuneet ihmiset joutuvat vastaamaan teoistaan, eikä suomalaisten turvallisuus vaarannu.

Viranomaisten pitäisi myös vähintään saada palanneet lapset lastensuojelun piiriin. On vaikea nähdä, miten olisi lasten edun mukaista elää yhdessä aikuisten kanssa, jotka ovat vieneet heidät väkivaltaiselle sota-alueelle. Millainen ihminen kykenee saattamaan vapaaehtoisesti ja tietoisesti lapsensa sellaiseen vaaraan? Lapset on saatava turvaan heille vaarallisten aikuisten vaikutusvallan alta, Suomessa huostaanotetaan lapsia paljon pienemmistäkin syistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)