Stubb Ylellä: ”tietty sinisilmäisyys EU:n suunnasta on kadonnut”

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alex Stubb (kok.) kertoi Ylen Ykkösaamussa, ettei Euroopan Unionilla ole varsinaista päämäärää jonne mennä. Hänen mukaansa ”on juttuja joita kannattaa tehdä eurooppalaisella tasolla yhdessä, ja on juttuja joita ei todellakaan kannata”.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alex Stubbin (kok.) mielestä sisämarkkinat ja energiapolitiikka ovat asioita, joita kannattaa ajaa Unionissa yhdessä. Vastaavasti hän tyrmää yhteisvastuun.

– EU on loppujen lopuksi aikamoinen sekasikiö ja sillä on viidessä kysymyksessä yksinomainen toimivalta, Stubb totesi.

Viidellä kysymyksellä hän tarkoitti Kauppa- ja kilpailupolitiikkaa, tullipolitiikkaa, maatalous- ja kalastuspolitiikkaa, sekä rahapolitiikka, joka on EKP:n käsissä.

– Ollaan integraatiossa saavutettu se aste, mikä piti. Eikä tästä ole mitään järkeä hirveän paljon pidemmälle enää mennä.

Stubb kertoi, ettei ole enää samanlainen puhdas federalisti, mitä akateemisessa maailmassa joskus oli.

– Tavoitteena on totta kai ajaa Suomen etua Euroopan Unionissa. On asioita joissa voidaan syventää integraatiota, ja joissain asioissa on menty liian pitkälle sääntelyssä.

Ministerin mukaan EU:n lainsäädäntö on monimutkainen ja monen kompromissin summa, josta löytyy hyvät ja huonot puolensa. Stubbin mielestä hyvä lainsäädäntö tukee ihmisten, tavaroiden, palveluiden sekä rahan vapaata liikkuvuutta. Energiapolitiikassa ja sisämarkkinoissa hän syventäisi integraatiota. Raha- ja talouspolitiikassa ollaan hänen mukaansa tultu siihen pisteeseen mihin voi. Hän ei usko, että siinä mennään enää pidemmälle.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt