Meduzan reportaasissa kerrotaan äiti Ljubov Borzovan kamppailusta Venäjän armeijassa palvelusaikana kuolleen poikansa asiassa.
Venäjä käyttää sotavoimiensa palveluksessa kuolleista usein termiä umer (kuollut) termin pogib (tapettu) sijaan. Yksi sana saa aikaan sen, ettei omaisilla ole oikeuksia korvauksiin.
Ljubov Borzovan poika kuoli palveluksessa ollessaan kesäkuussa 2007. Äiti ei vieläkään tiedä tarkkaa syytä. Äiti ja poika olivat juuri puhuneet puhelimessa; kaikki oli kunnossa ja tavallista. Yksikön komentajan määräyskirjeessä puhutaan ”äkillisestä sydänkuolemasta”. Äidin mukaan pojan ruumiissa oli mustelmia.
Borzova ei virallisen kuollut-kuolinsyyn vuoksi saa valtiolta kuukausittaista 1 500 ruplan maksua. Hän on suuttumuksensa vuoksi käynyt asiasta yhdeksän vuoden ajan oikeutta eri viranomaisia vastaan.
Venäjän eläkesäätiön tilastojen perusteella samassa tilanteessa on tuhansia ihmisiä. Meduza löysi ainakin 41 oikeuden päätöstä seitsemältä vuodelta, joissa kiisteltiin sanojen ”kuollut” ja ”tapettu” välillä. Toiset kiistanalaiset termit ovat ”sotilaspalvelun aikana” ja ”sotilaspalveluksessa”. Yhdessäkään tapauksista ei ole kyse rintamalla tai taistelussa tapahtuneista kuolemista.
Oikeuksien tuomarit ovat yleensä olleet sotilaiden perheiden kannalla, jopa itsemurhatapauksessa.