Sosiaalisen liikkuvuuden avulla pakolaisenkin lapsesta voi tulla lääkäri. Tämä ei kuitenkaan ole täysin itsestään selvä asia edes muualla Euroopassa, ja siksi siitä pitäisi olla Suomessa kiitollinen.
Maahanmuuttajilta useimmiten odotetaan kiitollisuutta siitä, että he asuvat Suomessa, mikä on minusta erikoista. Maahanmuuttajat asuvat Suomessa samoista syistä kuin kantasuomalaisetkin, ja he kansainvälistävät Suomea, mikä on tervetullutta.
Sen sijaan asia, mistä minä olen maahanmuuttajataustaisena kiitollinen on se, että Suomessa pakolaisen lapsestakin voi tulla juristi, lääkäri tai valtiotieteilijä. Tämä ei ole mahdollista kaikkialla maailmassa, jossa vanhempien asuinpaikalla, tuloilla ja koulutustasolla on merkitystä lapsen tulevaisuuden kannalta. Elintason nousun mahdollistaa sosiaalinen liikkuvuus. Tästä on ollut viime aikoina puhetta, kun pääministeri Sanna Marinin ja sisäministeri Maria Ohisalon vähävaraisuutta varjostanut lapsuus nousi mediassa esille.
Sosioekonomisen aseman paraneminen ei ole suinkaan helppoa, sillä se vaatii lapselta ja nuorelta valveutuneisuutta, ahkeruutta ja kunnianhimoa pärjätä kovassa kilpailussa. Useimmiten vähävaraiset perheet keskittyvät selviytymään päivästä toiseen. Näin ollen he eivät välttämättä kykene tarjoamaan samanlaisia mahdollisuuksia menestymiseen kuin mitä hyvätuloiset pystyvät tarjoamaan heidän lapsilleen. Tämän vuoksi nuoren täytyy itse ottaa selvää asioista, tehdä parhaansa pärjätäkseen koulussa ja edellä mainittujen lisäksi tehdä vielä kaikkensa päästäkseen hyväpalkkaiseen työhön. Kaikki ihmiset eivät pysty tällaiseen suoritukseen, mutta se on teoriassa mahdollista toimivan hyvinvointivaltion ansiosta.
Suomessa on lähes maksuton terveydenhoito ja koulutus. Yhteiskunta tukee myös taloudellisesti, jos jää työttömäksi tai opiskelee. Nämä ovat omiaan vähentämään ihmisten stressiä ja auttamaan heitä kokeilemaan uusia asioita sekä pärjäämään niissä. Uskon siihen, että Marinin hallitus pitää huolta siitä että kaikilla suomalaisilla on vastaisuudessakin tasa-arvoiset mahdollisuudet pärjätä ja menestyä etnisestä taustasta, varallisuuden tasosta ja asuinpaikasta huolimatta.
Suomalaisen yhteiskunnan yksi tärkeimmistä periaatteista on ollut se, että sosiaalisessa hierarkiassa ylöspäin liikkuminen on mahdollista. Ihmisen perhetaustan ei kuuluisi rajoittaa opiskelu- ja uramahdollisuuksia, vaikka se valitettavasti vielä vaikuttaa sekä koulutustasoon että –alaan. Toinen sosiaalisen liikkuvuuden muoto on työelämässä eteneminen, eli sosiaaliluokasta toiseen siirtyminen. Johtajaksi on vaikea päästä, etenkin jos on ulkomaalaistaustainen nainen. Moni saattaa kyseenalaistaa tämän osaamista jo pelkän sukupuolen vuoksi – puhumattakaan etnisestä taustasta. Se on valitettava asia ja haaste, jonka kanssa Suomi tulee kamppailemaan tulevina vuosina, kun työmarkkinoille saapuu yhä enemmän päteviä toisen polven maahanmuuttajia, jotka ovat rikkoneet jo monta lasikattoa elämässään ennen kyseistä asiantuntijatyötä.
Kunnianhimoa ja osaamista siis riittää – mutta annetaanko mahdollisuus edetä johtajaksi. Se on asia tärkeä seikka, mitä täytyy tulevaisuudessa pohtia organisaatioissa, kun monimuotoisuus lisääntyy.
