Verkkouutiset

Sauli Niinistö MTV:lle: Velkaantuminen huolettaa

Tasavallan presidentti muistuttaa Suomen valtionvelan kasvaneen jo ennen pandemiaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo olevansa huolissaan velkaantumisen jatkumisesta koronakriisin jälkeen.

Hän huomauttaa MTV:n haastattelussa, että Suomi velkaantui jo ennen pandemiaa vallinneen kasvukauden aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Minun huolenaiheeni on se, että kun koronapiikistä selvitään, palataanko sitten siihen, mikä vallitsi ennen koronaa, että kasvusta huolimatta jatkuvasti tarvitaan lisää rahaa ja lisää velkaa. Olemmeko luoneet sellaisen elintason, joka toimii vain sillä tavalla, että rahaa jostain tulee jatkuvasti lisää ja velkaantumista, Sauli Niinistö sanoo.

Koronakriisin aiheuttama velkaantuminen on presidentin mukaan ymmärrettävää, mutta senkin suhteen on olemassa aste-eroja.

– Toinen kysymys tietysti on, että kuinka suureen velkaantumiseen. Kymmenellä miljardilla ja miljardilla on kymmenkertainen ero, Niinistö toteaa.

Hän kertoo havainneensa myönteisenä merkkinä hallitusriihestä, että myös alijäämän hallitseminen on ollut mukana keskusteluissa.

– Minusta se on nyt pitkään aikaan, kun tällaista keskustelua käydään. Tähän asti on vähän oltu sitä mieltä, että velka on paljon parempi kuin veljenpoika, Sauli Niinistö sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)