Verkkouutiset

Saksassa pohditaan natsikiellon poistamista videopeleistä

Adolf Hitlerin viiksien sensuroiminen herätti keskustelun nykytilanteen järkevyydestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksassa julkaistavissa peleissä voidaan jatkossa sallia hakaristien ja muiden natsisymbolien esittäminen. Saksan rikoslakia on aiemmin tulkittu niin, että ”perustuslain vastaisten” symbolien näkyminen oli tiukasti kiellettyä.

Tilannetta on pidetty erikoisena tietokone- ja konsolipelien kannalta, sillä symboleja on saanut näyttää elokuvissa ja muissa taidemuodoissa. Vastaava poikkeus on pätenyt materiaaliin, jota on käytetty historiallisiin tarkoituksiin tai osana tieteellistä tutkimusta.

Daily Telegraph -lehden mukaan Saksassa on keskusteltu aiheesta erityisesti Wolfenstein 2 -pelin julkaisun jälkeen.

Pelin Saksassa julkaistussa versiossa ikääntyneeltä Adolf Hitleriltä oli sensuroitu viikset, jotta peli täytti lain vaatimukset. Myös hakaristisymbolit muutettiin tavanomaiseen tapaan.

Ikäluokituksia myöntävä viihdeteollisuuden itsesääntelyelin USK totesi torstaina, että uusi laintulkinta voi muuttaa pelien tilannetta.

– Näin on menetelty jo pitkään elokuvien ja muun taiteen osalta. Nyt sama pätee myös videopeleihin, mikä on perusteltua, USK:n johtaja Elisabeth Secker toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)