Saksan varaliittokansleri Olaf Scholz kehottaa työnantajia testaamaan työntekijänsä säännöllisesti koronaviruksen varalta, kertoo Der Spiegel.
– Yrityksillä on paljon testejä käytettävissä aiemmin tehtyjen tilausten seurauksena, ja yritysten pitää käyttää niitä, Scholz sanoo ZDF-televisiokanavalle.
Scholz korostaa, että jos näin ei toimita, yritykset määrätään testaamaan työntekijät asetuksella.
Suurin osa suurista yrityksistä tarjoaa työntekijöilleen jo nyt pikatestejä, mutta käytäntö perustuu yleensä vapaaehtoisuuteen.
Asiantuntijat ovat varoittaneet, että pikatestit eivät korvaa etäisyyttä koskevia sääntöjä eikä suu- ja nenäsuojaimia.
Saksan käsityökamareiden keskusjärjestön mukaan testejä ei ole tarpeeksi. Keskusjärjestön mukaan noin puolet yrityksistä tarjoaa työntekijöilleen koronatestejä tällä hetkellä tai suunnittelee tekevänsä näin lähitulevaisuudessa.
– Muissa yrityksissä tämä ei usein onnistu, mutta se ei johdu tahdon puutteesta vaan testien vähäisestä määrästä, tiedotteessa todetaan.