Verkkouutiset

Sää kylmenee alkuviikolla

Lämpötila pysyttelee maanantaina etelässä vielä plussan puolella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa vaikuttaa maanantaina vielä lauha länsivirtaus, mutta Lappiin virtaa pohjoisesta jo kylmempää ilmaa.

Maanantaina maan etelä- ja keskiosissa on vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin lumikuuroja. Pohjoisessa on osaksi selkeää ja enimmäkseen poutaa, alueen eteläosassa aluksi joitakin lumikuuroja. Aamulla pohjoisessa on lännestä alkaen pilvistyvää ja päivällä paikoin lumikuuroja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Forecan ennusteen mukaan maan eteläosissa lämpötila on maanantaina plussalla, keskiosissa nollassa ja pohjoisessa kylmimmillään ‒6 astetta.

Tiistain sää alkaa kylmetä koko maassa. Etelässä lämpötila painuu tiistaina pariin pakkasasteeseen, Keski-Suomessa ‒5 asteeseen ja pohjoisessa ‒7 asteeseen. Sää on koko maassa puolipilvinen.

Keskiviikkona lämpötila pysyttelee tiistain lukemissa, mutta koko maassa esiintyy lumikuuroja.

Ilmatieteen laitoksen mukaan maaliskuu on ollu 3‒4 astetta tavanomaista kylmempi. Vuoden 2018 maaliskuusta saattaakin tulla koko vuosituhannen kylmin maaliskuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)