Verkkouutiset

Ruumishuone täynnä – virus yllätti ruotsalaiskunnan

Borlängen väestön kuolleisuus on noussut moninkertaiseksi koronakriisissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Borlängessä menehtyi kolmen viikon aikana maalis-huhtikuussa 88 ihmistä. Luku on Aftonbladetin mukaan 340 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana viime vuonna. Silloin kuolleita oli vain 20.

– Olemme haudanneet viimeisen kuukauden aikana kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin normaalisti. Borlängen ruumishuone ei ole koskaan ennen ollut täynnä, hautausurakoitsija Anders Strömberg kommentoi.

Ruotsalaislehden tietojen mukaan kunnan vanhainkodeissa on kuollut maaliskuun 21. päivän jälkeen 44 vanhusta. Synkkien lukujen takana on mitä ilmeisimmin koronavirus. Sitä ei jutun perusteella ensin haluttu oikein myöntää.

Aftonbladet kertoo esimerkiksi huhtikuun 7. päivänä vanhainkodissa menehtyneestä 86-vuotiaasta Karin Janssonista. Hänen tyttärensä Lise-Lotte Hansson kertoo äitinsä olleen kuolemaansa edeltävänä päivänä oikein hyvävointinen. Yöllä tila kuitenkin heikkeni. Janssonilla oli 39 asteen kuume. Tytär sai tavata äitiään seuraavana päivänä vain suojavarusteissa. Iltakymmeneltä Jansson kuoli.

– Kysyin, oliko hänellä koronavirus, mutta he (henkilökunta) eivät uskoneet siihen, Hansson kertoo.

Karin Janssonin tyttärenpoika Ronnie Hermanssonin mukaan omaiset pyysivät koronatestiä, mutta vastaus oli kielteinen.

– Tuttavani anoppi kuoli lähes samaan aikaan samassa vanhainkodissa ja samoilla oireilla. Huomionarvoista on, että kuntaa ei kiinnosta selvittää kuolinsyytä. Vanhemmat sukulaiset jätetään hoivaan ja heidän oletetaan saavan hyvää hoitoa. Sitten se päättyy näin. Tämä on kamalaa, Hermansson kommentoi.

Aftonbladetin mukaan epävarmuus koronaan kuolleiden määrästä hiertää Borlängessä.

– Ihmiset kuolevat kaikessa hiljaisuudessa. Heistä ei tule edes numeroita modernin ajan suurimmassa traumaattisessa tapahtumassa, Bo Gunnar Karlsson toteaa.

Hänen 87-vuotias isänsä asuu eräässä koronan koettelemista vanhainkodeista.

– Kuusi asukasta isäni käytävällä on kuollut. Hänelle tämä on kuin istuisi kuoleman odotushuoneessa, Karlsson jatkaa.

Kunnan kerrotaan ryhtyneen varsinaisiin toimiin vasta kun paikallismedia kiinnitti huomiota tilanteeseen. Kunta julkisti selvityksen kuolemista lopulta torstaina illalla. Yhteensä 46 vanhuksen kerrottiin kuolleen vanhainkodeissa ja kotihoidossa. Aftonbladetin lukujen perusteella heistä siis 44 oli kuollut vanhainkodeissa. Selvityksen mukaan 26 kuolleella oli todettu koronavirus.

Borlängen kunnan kanta on, että määräyksiä seurattiin. Kunta kuuluu Taalainmaan lääniin. Sen aluehallituksen puheenjohtaja Ulf Berg toteaa kuitenkin ottavansa vastuuta siitä, ettei terveydenhoidon suojavarusteita ollut tarpeeksi. Bergiltä kysytään myös, olisiko vanhuksia pitänyt testata enemmän Borlängessä.

– Ymmärrän, että kunnanvaltuustossa ajatellaan näin. On käytännöllistä voida sanoa niin. Näin voi syyttää aluetta. Virhe oli kuitenkin se, että tauti päästettiin vanhainkoteihin, hän vastaa.

Ruotsin verrokkimaita lievempiin rajoitustoimiin perustuva koronastrategia on herättänyt runsaasti keskustelua ja arvostelua. Ruotsissa oli perjantai-iltapäivään mennessä todettu 16[nbsp]755 koronatapausta. Tautiin on kuollut 2[nbsp]021 ihmistä.

Ruotsin terveysviranomaisten torstaina julkaisemien tietojen mukaan epidemian huippu olisi ainakin Tukholman alueella saavutettu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)