Verkkouutiset

Kunta kielsi limonadin vanhuksilta

Ruotsin Gislaved hävitti 480 pulloa lahjoituksina annettuja virvoitusjuomia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Gislavedin kunta Ruotsissa on kieltänyt virvoitusjuomien tarjoamisen kunnan vanhainkotien asukkaille, ruotsalaiset päivälehdet Aftonbladet ja Expressen kertovat.

Määräys koskee yhteensä kahdeksaa vanhainkotia. Juomat ovat kielletty arkiviikkoisin sekä ”tavallisina” viikonloppuina.

– Virvoitusjuomat eivät tuo lisäarvoa vanhuksillemme, linjauksen tehnyt ravitsemusterapeutti Eva Kullenberg sanoo Värnamo Nyheter -lehden haastattelussa.

– Ihminen pitää vanhetessaan entistä enemmän makeisista, mikä voi johtaa siihen, että virvoitusjuomat kilpailevat ruoan kanssa. Virvoitusjuoma ei tuo lisäarvoa, ja tämä päätös on osa hyvän ruoan tarjoamista vanhuksille. Samalla erotamme jokapäiväisen arjen ja juhlat, Kullenberg jatkaa.

Kunnan linjaus on herättänyt ihmetystä ja laajaa vastustusta. Eksjössä noin 130 kilometrin päässä kauppiaana toimiva 35-vuotias Kim Lindström piti päätöstä niin järjettömänä, että hän päätti lahjoittaa vanhainkodeille 480 litraa limonadeja.

– Tulin niin vihaiseksi ja surulliseksi, Lindström kertoo.

Virvoitusjuomat kuljetettiin peräkärryllä vanhainkodin pihaan – josta ne yllättäin katosivat.

– Olin juuri ajanut takaisin Eksjöhön, kun kuulin radiosta, että kaikki limonadit oli hävitetty ja kaadettu pois, Lindstöm kertoo.

Ravitsemusterapeutti kommentoi radiossa pitävänsä Lindströmin elettä paheksuttavana.

– Ainoa asia, joka tästä seurasi, oli lisäkustannuksia kunnan asukkaille, kun limonadit piti kuljettaa pois, Kullenberg sanoi radiossa.

Lindström kertoo nyt aloittaneensa kaupassaan keräyksen vanhusten hyväksi. Hänen mukaansa tavoitteena on, että vanhukset saisivat mahdollisuuden juoda jälleen virvoitusjuomia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)