Eduskunnan puhemies Paula Risikko. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

”Rakkaus isänmaahan on perimmiltään vastuuta muista”

Itsenäinen Suomi ei ole ollut lahja, vaan tehtävä, sanoo eduskunnan puhemies Paula Risikko.

– Tähtitorninmäen hätäaputöinä 115 vuotta sitten istutetut puut kertovat tarinaa suomalaisesta työstä, jota joskus on tehty myös nälässä ja kylmässä. Itsenäinen Suomi ei ole ollut lahja, vaan tehtävä, puhemies Paula Risikko (kok.) sanoi Helsingin Tähtitorninmäellä itsenäisyyspäivän lipunnostossa.

Puhemies osoitti kiitoksensa erityisesti sotaveteraaneille ja jälleenrakentajille, jotka rakensivat Suomen idean: ”ajatuksen maasta, jossa kaveria ei jätetä, periksi ei anneta, koti on tärkeä, eikä kukaan ole toista arvokkaampi ja jossa yrittämällä pärjätään”.

– Nykyiset nuoret ovat tämän oppineet ja meidän kaikkien tehtävänä on opettaa näitä arvoja tuleville sukupolville. Suomi muuttuu ja kansainvälistyy, mutta sininen väri lipussamme on syvää kuin meri, Risikko sanoi.

Rakkaus isänmaahan on perimiltään vastuuta muista, Risikko totesi viitaten Sakari Topeliuksen sanoihin vuodelta 1875:

”Tässä maassa asuu ihmisiä erilaisista sukuperistä ja eri kielistä, ja he kantavat suonissaan erilaisten kansakuntien verta. Mutta se on sanottu, että kaikki, jotka tunnustavat tämän maan isänmaakseen ja rakastavat tätä sellaisena – kaikki, jotka tottelevat tämän maan lakia ja tekevät työtä tämän hyväksi – ovat yksi kansa.”

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt