Edellisen vaalikauden oppositiopuolueiden kova retoriikka ja vaalien alla annetut isot lupaukset ovat muuttuneet hiljaisuudeksi ja annettujen lupausten vähättelyksi.
Yksi näkyvimmistä takinkäännöksistä on tullut hallituspuolueiden liikenne- ja infrapolitiikassa. Samat puolueet, jotka ennen vaaleja vaativat miljardi-investointeja infraan, kertovat nyt heitä äänestäneille suomalaisille, että mitään ei tapahdukaan. Tunnin junat Turkuun ja Tampereelle sekä esimerkiksi kaksoisraide välille Tampere-Jyväskylä olisivat realismia vasta 2030- ja 40-luvun Suomessa.
Erikoisinta tässä on kuitenkin hallituksen suhtautuminen meihin, jotka ovat tuoneet tämän tietoisen liikennehankepetoksen julki. Sen sijaan, että isoja ja katteettomiksi osoittautuneita lupauksia pyydettäisiin suomalaisilta anteeksi, reaktiona on meidän kokoomuslaisten syyttelyä liiallisesta hätäilystä. Tästä hyvä esimerkki on liikenneministeri Sanna Marinin (sd.) kolumni Aamulehdessä pari viikkoa sitten.
Samaan aikaan kuitenkin niin ilmastonmuutoksen hillintä kuin Suomen kiihtyvä kaupungistuminen edellyttäisi meiltä kunnianhimoista raidepolitiikkaa. Tunnin junia tarvittaisiin tässä ja nyt. Tekosyiden etsimisen sijaan ministeri Marinin olisi syytä painaa raidehankkeissa kaasua eikä hätäjarrua.
Ensimmäinen tehtävä on varmistaa Suomen isoille ratahankkeille mahdollisimman suuret EU-tuet. Se puolestaan edellyttäisi sitä, että meillä olisi lähettää Brysseliin kunnollinen raidesuunnitelma Ruotsin tapaan. Ilman sitä projektien ja EU-tukien ajoittaminen yhteen on hankalaa.
Jos hallitus aikoo varmistaa Suomelle nykyistä paremman saannon EU:n liikenneinfrarahoituksesta lähivuosina, niin kiirettä pitää. Seuraava seitsenvuotinen rahoituskehyskausi alkaa jo vuonna 2021 ja sitä ennen Suomen pitää päästä EU:hun lobbaamaan omia hankkeitaan.
Kaiken lisäksi kilpailu tukisummista on kiristymässä entisestään, kun raiteita rakennetaan kiivaasti ympäri Eurooppaa. Siksi Antti Rinteen (sd.) hallituksen pitäisi nyt kiirehtiä valmisteilla olevaa 12-vuotista liikenteen kehittämisen kokonaissuunnitelmaa.
On totta kai myös niin, että ei pelkkä menestyminen EU-tukikisassa meidän liikenneinfraamme pelasta tai poista miljardien korjausvelkaa. Siihen tarvittaisiin ennen kaikkea uudenlaisia rahoitusmalleja.
Edellisessä hallituksessa tätä varten tehtiin paljon hyvää työtä silloisen valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) johdolla, kun se selvitti hankeyhtiömallien toimivuutta isojen liikennehankkeiden rahoituksessa. Ikävä kyllä nykyisen Rinteen hallituksen ohjelmassa näiden hankeyhtiöiden toteuttamisessa otettiin aikalisä, pääosin ideologisista syistä. Nyt tätä päätöstä olisi hallituksen syytä arvioida uudemman kerran, jotta tärkeät ratahankkeet saadaan vihdoin liikkeelle.
Riihikuivaa rahaa olisi löydettävissä raidehankkeisiin myös muista lähteistä. Esimerkki tästä on nykyisen Rinteen hallituksen halu myydä valtion omaisuutta kolmella miljardilla eurolla. Kokoomus on esittänyt tämän potin jakamista siten, että potti käytettäisiin tulevaisuuden kannalta tärkeimpiin kohteisiin, eli koulutukseen ja liikennehankkeisiin. Miljardin sijoittaminen koulutukseen ja kaksi miljardia raidehankkeisiin, olisivat todellisia tulevaisuusinvestointeja.
Valitettavasti Rinteen hallituksen linja on tässäkin asiassa erilainen. Hallitusneuvotteluissa tulevaisuusinvestointeihin varatut kolme miljardia euroa on päädytty jakopolitiikan paineessa käyttämään yli kahteen sataan riviin pienehköjä juoksevien menojen lisäyksiä. Nyt hallituksen tulevaisuusinvestoinnit ovat kirjaimellisesti – tulevaisuudessa.
