East Bay Times kertoo Kalifornian Piilaaksossa olevan, riskisijoitusyhtiöistä tunnetun Sand Hill Roadin huippuhotellista. Sen baaria sanotaan paikaksi, jossa venäläiset ja itäeurooppalaiset ilotytöt saalistavat johtavia sijoittajia ja teknologiayhtiöiden huippuväkeä klassiseen ”hunaja-ansaan”.
Rosewood-hotellin baarissa pidetään torstai-iltaisin ”puumailtoja”.
Hotelli sanoo kiistävässä kommentissaan, että he noudattavat korkeimpia standardeja, eivät siedä laittomia tai moraalittomia toimintoja tiloissaan ja väitteet ovat perättömiä.
Politico nimeää toiseksi vastaavaksi vakoilupaikaksi San Franciscon keskustan Redwood Roomin Clift-hotellissa.
USA:n länsirannikon teknologiateollisuuden kimpussa sanotaan olevan ”täysi epidemia”it- yhtiöiden salaisuuksien havittelijoita. Yhtiöillä on samaan aikaan suuri tarve pysyä vaiti niitä kohdanneista tapauksista.
Piilaaksoa koettelee uusi ”pehmeämpi” ja ei-perinteinen vakoilu, jossa pyritään hankkimaan kauppasalaisuuksia ja teknologiaa. Kyse on tiedustelusta, joka on paljon aiempaa enemmän todellisen liiketoiminnan kaltaista ja siihen sidoksissa. Politicon mukaan vakoojat ovat läsnä alueella ”kaikkialla”.