Puolustusministeri Antti Kaikkonen luonnehtii Yhdysvaltoja erääksi Suomen ”lähimmistä ja tärkeimmistä kumppaneista”.
– Yhteisille intresseille rakentuva suhteemme on syventynyt järjestelmällisesti eri poliittisia suuntauksia edustavien presidenttien ja hallitusten aikana. Olen ylpeä siitä, että saan olla linkki tässä ketjussa, Kaikkonen kirjoittaa amerikkalaisen Defense Newsin näkökulma-kirjoituksessaan.
Pohjoisen Euroopan turvallisuustilannetta Kaikkonen kuvaa kirjoituksessa epävakaaksi ja vaikeaksi ennustaa. Suomen vastaus heikkenevään turvallisuusympäristöön on ministerin mukaan kaksiosainen.
– Ensiksikin jatkamme sijoittamista puolustukseen. Keskitymme säilyttämään vahvan maanpuolustuskyvyn uskottavan pelotteen luomiseksi – ja mikäli pelote ei toimi – kansakunnan puolustamiseksi ulkoisilta uhkilta. Toiseksi jatkamme osallistumistamme kansainväliseen puolustusyhteistyöhön, hän listaa.
Antti Kaikkonen toteaa Suomen osallistuvan moniin pohjoisen Euroopan puolustusyhteistyöjärjestelyistä. Hänen mukaansa yhteistyö ei ole kuitenkaan itsessään päämäärä.
– Tavoitteemme on vahvistaa puolustustamme ja kasvattaa Euroopan puolustuskykyjä yhdessä. Tämä luo alueellemme vakautta. Rakenteet ovat paikoillaan; nyt on toimeenpanon aika.
Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä ministeri kutsuu hyväksi esimerkiksi käytännönläheisestä ja tavoitehakuisesta toiminnasta, joka ”kattaa nyt rauha-, kriisin- ja sodanajan.