Verkkouutiset

”Puhe väestöräjähdyksestä on vanhanaikaista”

Vihreiden europarlamentaarikon mukaan Afrikan ongelmien taustalla on köyhyys ja korruptio.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautalan mukaan on realistista myöntää, että laajenevien globaalien kriisien hillitseminen edellyttää lisäresursseja myös EU-tasolla.

Hän huomautti, että EU on tehnyt pakolaisvirtojen hillitsemiseksi rajavalvontayhteistyötä Sudanin ja muiden autoritaaristen hallintojen kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Tämä ei ole oikea suunta. Asiaa on käsitelty viime aikoina myös [EU-parlamentin] kehitysvaliokunnassa, Hautala sanoi Turun Eurooppa-foorumin paneelikeskustelussa.

Hän myös paheksui kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaan toteamusta, jonka mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ”kytee väestönkasvun pommi”.

– Puhe Afrikan väestöräjähdyksestä on vanhanaikaista, ei ole mitään väestöpommia. On vain valtavaa köyhyyttä ja osattomuutta, Hautala sanoi.

EU:n ulkosuhteiden eri budjetti-instrumenttien yhdistämistä on perusteltu joustavuuden ja ketteryyden lisäämisellä. Hautalan mukaan vaarana kuitenkin on, että monia tärkeitä tavoitteita voi samalla jäädä pois agendalta.

– Naisilla ei ole oikeuksia, hallitukset ovat korruptoituneita, ihmisillä ei ole sosiaaliturvaa. Tähän halutaan puuttua kehitysyhteistyöllä.

Sarvamaa totesi, että ongelmaan tulisi puuttua EU-yhteistyön syventämisellä ja resurssien lisäämisessä. Tämä puolestaan edellyttää jäsenvaltioilta poliittista rohkeutta.

– Muuten ei ole mitään toivoa ongelman ratkaisemisesta. Ymmärrän kyllä aihetta koskevan kritiikin. Mutta jos lähdetään EU:n hajottamisen ja eriyttämisen tielle, niin voin taata, ettei asia tule hoidetuksi.

EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Risto Artjoki huomautti, että EU:n taloudellinen menestys vahvistaa sen kykyä puuttua kansainvälisiin kysymyksiin.

– Ihmiset pysyvät aloillaan, jos ilmastonmuutosta hillitään. Jos EU:lla menee hyvin, niin resurssejakin on enemmän, Artjoki sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)