Verkkouutiset

Juha Sipilä vetoaa työmarkkinoihin: Ansiosidonnaisella pitää voida maksaa palkkatukea

Pääministeri Juha Sipilä toivoo, että ansiosidonnaisella päivärahalla voitaisiin palkata ihmisiä töihin. Hän vetoaa asiassa työmarkkinaosapuoliin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) haluaa, että ansiosidonnaista päivärahaa voitaisiin käyttää nykyistä tehokkaammin työntekijän palkkatukeen tai yrittäjän starttirahaan. Hän pahoittelee, että asiasta ei ole päästy sopuun työmarkkinajärjestöjen kanssa, vaikka asiasta neuvoteltiin pitkään viime talvena.

– Emme löytäneet silloin riittävän hyvää mallia, mutta vetoan työmarkkinajärjestöihin, että tämäkin keino otetaan vielä käyttöön, Sipilä sanoi tiistaina keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa Oulussa.

Palkkatuki on harkinnanvarainen tuki, jota TE-keskus voi maksaa työnantajalle työntekijän palkkaamiseksi.

Hallitus on sopinut, että työttömän peruspäivärahaa voidaan ensi vuonna käyttää palkkatukeen nykyistä useammin. Ansiosidonnaiseen päivärahaan päätöstä ei ulotettu.

Sipilä huomauttaa, että esimerkiksi Ruotsi ja Tanska käyttävät palkkatukeen huomattavasti suurempia summia kuin Suomi. Ruotsissa palkkatuen osuus bruttokansantuotteesta on 0,65 prosenttia ja Tanskassa 0,40 prosenttia. Suomessa vastaava luku on vain 0,17 prosenttia.

– Euroissa tämä tarkoittaa, että eromme on Ruotsiin miljardiluokkaa ja Tanskaan puoli miljardia, Sipilä sanoo.

Hän katsoo, että tämä yksi syy siihen, että Suomen työllisyystilanne on heikompi kuin muissa Pohjoismaissa.

Sipilä muistuttaa, että myös Suomen yritysten kilpailukyky on heikompi kuin Ruotsissa. Tilanne kuitenkin paranee keväällä solmitun kilpailukykysopimuksen ansiosta, hän ennustaa. Hän uskoo, että tuloksia nähdään lähivuosina.

– Sovitun palkkamaltin, kilpailukykypaketin ja uuden neuvottelumallin avulla voimme saada Saksan kustannuskilpailueron kiinni vielä tämän vaalikauden lopussa ja Ruotsin jo aiemmin.

Hallitus on jo aiemmin sopinut, että ansiosidonnaisen päivärahan kestoa lyhennetään 500 päivästä 400 päivään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)