Verkkouutiset

Airiston Helmen liikemies väittää poliisin käyttäneen liiallista voimaa

Liikemiehen avustajan mukaan poliisi 'otti etunojaa Venäjän malliin'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Airiston Helmen taustalla oleva liikemies Pavel Melnikov väittää poliisin toimineen kotietsinnän yhteydessä pakkokeinolain vastaisesti.

Melnikovin avustaja Kari Uoti kertoo blogissaan toimittaneensa asian tuomioistuimen arvioitavaksi maanantaina. Hän viittaa kiinteistöstä otettuun valvontakamerakuvaan, jolla näkyy useita kotietsintää suorittavia aseistautuneita poliiseja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Jokainen voi arvioida, onko väkivallan käyttö missään suhteessa epäilyyn, Uoti kirjoittaa.

Hän huomauttaa poliisin kertoneen julkisuuteen suorittavansa tavanomaista talousrikostutkintaa.

– Talousrikostutkinta on siinä mielessä poikkeava, että kun se käynnistettiin, Turun saariston ilmatila suljettiin, Uoti sanoo.

– Tutkinnasta kerrottiin tasavallan presidentille kesäkuussa, pari kuukautta ennen kuin kukaan oli tehnyt asiassa tutkintapyyntöä ja lopuksi projekti toteutettiin 400 viranomaisen voimin ryntäämällä ympäri saaristoa rynnäkkökiväärit tanassa kuin jossakin Rambo-leffassa.

Avustajan mukaan poliisin toiminta on ollut ”täysin suhteetonta” ja siihen liittyvä tiedottaminen ”aiheuttaa syyttömille suurta vahinkoa”.

– Pakkokeinoilla puututaan rajulla kädellä ihmisten oikeuksiin, minkä vuoksi niiden käyttö tulee tapahtua tarkoin lain säätämällä tavalla puuttumatta liikaa henkilön oikeuksiin, Kari Uoti toteaa.

– Jokaisen tulisi muistaa, että vasta lainvoimaisen tuomion jälkeen on syyllisiä. Nyt on otettu etunoja Venäjän malliin, syyllinen tiedetään, rikos pitäisi löytää. Näin ei tulisi Suomessa menetellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)