Verkkouutiset

Ehdotus poliisille: Kamerat piiloon merkin taakse

Kansalaisen mielestä nopeusvalvontakameran voisi sijoittaa nopeusrajoituksesta kertovan liikennemerkin taakse.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisin liikenneturvakeskuksen johtaja Dennis Pasterstein kertoo Twitterissä saaneensa kansalaiselta ehdotuksen nopeuskameratolpan uudesta sijoittelusta.

Palautteen mukaan automaattivalvontatolppa voitaisiin asetella ”aivan uudella toteuttamistavalla” nopeusrajoituksesta kertovan liikennemerkin yhteyteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

− Sain palautteen, kansalainen ehdottaa liikennemerkin lisäämistä automaattivalvontatolpan yhteyteen aivan uudella toteuttamistavalla, Pasterstein twiittaa.

Twiitissään hän on jakanut kansalaisen lähettämän kuvan, joka havainnoi kameran sijoittelun ideaa. Kamera sijoitettaisiin liikennemerkin taakse piiloon.

Kansalainen myös kertoo palautteessaan, mitä hyötyä tällaisesta kameran asettelusta olisi. Niitä ovat se, että tarvitaan vain yksi tolppa ja että kamera naamioituu liikennemerkin taakse.

Lisäksi kansalaisen mukaan menettely vähentäisi jarruttelua ennen kameraa. Liikenteen käyttäjä myös ”muistaisi kamera-alueen nopeusrajoituksen ja oppisi näin paremmin liikenteessä nopeuden hallintaa”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)