Pohjois-Korean työväenpuolueen johdon kerrotaan ryöpyttäneen Pjongjangin sotilasparaatin järjestäneitä tahoja koronaepidemian kiihtymisen vuoksi.
Mukana oli suuri määrä opiskelijoita puolisotilaallisten joukkojen johtoa kouluttavasta yliopistosta. Heistä ainakin yli kymmenen vietiin paraatin jälkeen ambulansseilla sairaalaan.
DailyNK-julkaisun mukaan korkeasta kuumeesta, pahoinvoinnista ja hengitysvaikeuksista kärsivät opiskelijat olivat sinnitelleet paraatissa kipulääkkeiden avulla. Yliopisto oli arvioinut heidän kärsivän tavallisesta flunssasta sateella pidettyjen harjoitusten seurauksena.
Pohjois-Korean epidemiahallintaa johtava komitea eristi koko yliopiston ja kielsi kaikkia henkilöitä poistumasta 15 vuorokauteen. Viranomaiset olivat kauhuissaan mahdollisista seurauksista, jos marssijoita olisi pyörtynyt kesken paraatin.
Keskuskomitean mukaan skandaali olisi häpäissyt maan johtaja Kim Jong-unin ja jättänyt ”suuren tahran” maan historiaan.
– Oli hyvä, että paraati nauhoitettiin. Mitä olisimme voineet tehdä, jos suorassa lähetyksessä olisi tapahtunut välikohtaus, viranomaiset sanoivat DailyNK:n lähteen mukaan.
Tapauksen vuoksi viisi karanteenineuvonantajaa sai potkut ”vastuuttoman toiminnan” vuoksi ja komennettiin pakkotyöhön ilman korvausta. Maan valtiollinen media on pysynyt hiljaa tapauksesta.