Intian avaruuslento päättyi epäonnistumiseen syyskuussa. / ISRO

Pohjois-Korean hakkerit iskivät kesken kuulennon

Useita Intian kohteita vastaan hyökättiin kalastelusähköposteilla.

Pohjoiskorealaisten hakkerien väitetään hyökänneen Intian avaruusjärjestö ISRO:n järjestelmiin Chandrayaan-2-kuutehtävän aikana.

Heinäkuussa laukaistun luotaimen oli määrä laskea Kuun pinnalle erillinen Vikram-laskeutuja. Yhteys Vikramiin menetettiin mahdollisesti liian rajun laskeutumisen seurauksena.

Financial Timesin mukaan ISRO sai varoituksen kyberhyökkäyksestä koko Intialle tärkeän tehtävän ollessa vielä kesken. Avaruusjärjestö vakuuttaa, ettei sen mikään sen tietojärjestelmistä altistunut hakkeroinnille.

– Sisäinen verkkomme on sataprosenttisesti eristetty internetistä, avaruusjärjestön virkailija sanoo.

Intia kertoi viime viikolla Pohjois-Korean kohdistaneen kyberhyökkäyksiä myös Kudankulamin ydinvoimalaa ja muita valtiollisia kohteita vastaan. Osa työntekijöistä oli avannut hakkerien lähettämiä sähköposteja, joiden kautta haittaohjelmat olivat tunkeutuneet tietojärjestelmiin.

Pohjois-Korean arvioidaan etsivän hakkeroinnin avulla varastettavaa teknologiaa tai muuta arvokasta tietoja. Osa toiminnasta vaikuttaa tähtäävän muiden valtioiden kriittisen infrastruktuurin sabotoimiseen.

Eteläkorealaisen Hanyangin yliopiston tutkija Sohn Young-dongin mukaan ydinteknologiasta olisi hyötyä Pohjois-Korean oman energiakriisin ratkaisemisessa. Tietoja voitaisiin myydä myös Iranin kaltaisille valtioille.

Intialaisen Security Brigade -tietoturvayhtiön perustaja Yash Kadakia ei pidä hyökkäyksiä erityisen edistyksellisinä.

– Tämä ei ole rakettitiedettä tai millään tavoin huippumodernia. Hyökkäyksessä yhdistyivät sähköpostitse lähetetty kalasteluviesti, päivittämätön selain ja valvonnan puute. He klikkasivat linkkejä ja avasivat haittaohjelmat, Kadakia sanoo FT:lle.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt