Koronaviruksen on todettu aiheuttavan ehkä noin kymmenellä prosentilla sairastuneista hyvin erilaisia pitkäaikaisoireita, joista toipuminen voi kestää kuukausia tai jopa yli vuoden.
Monet potilaat ovat kertoneet hengenahdistuksesta, vakavasta väsymyksestä sekä ”aivosumun” kaltaisista neurologisista oireista, jotka ovat johtaneet työkyvyttömyyksiin myös Suomessa.
Mount Sinai -sairaalaverkoston professori Leo Sher on varoittanut, että fyysiset oireet voivat usein muuttua lopulta psykologisiksi oireiksi. Hänen mukaansa taudista toipuneiden mahdollisia masennusoireita tulisi seurata.
– Covid-19:stä selvinneet tulisi ymmärtää ryhmänä, jonka itsemurhariski on muuta väestöä korkeampi, Sher kirjoittaa Acta Neuropsychiatrica -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa.
Koronavirusinfektioon liittyvän tulehdusreaktion on todettu aiheuttavan vaurioita monien potilaiden keuhkoihin, sydämeen ja aivoihin. ”Pitkästä Covidista” kärsivät ovat kertoneet kuukausia kestävistä päänsäryistä, väsymyksestä, kivuista ja univaikeuksista.
Vastaavia vaivoja on ilmaantunut myös henkilöille, joiden alkuperäinen infektio oli lieväoireinen.
Insider-julkaisun mukaan Yhdysvalloissa ei ole pandemiasta huolimatta havaittu nousua itsemurhien kokonaismäärässä. Monet ovat löytäneet apua vertaistukiryhmistä muun muassa sosiaalisen median kautta.
Yes, people do commit suicide during the pandemic. It just might not be because of the reason you were told to believe.#YesToNoCovid https://t.co/LYpbsmOQ2I
— Olivier Riske (@RiskeO) May 2, 2021





