Verkkouutiset

Paavo Väyrynen IS:lle: Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan

Eduskuntaan palaava keskustan euroedustaja aikoo perustaa oman eduskuntaryhmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen kertoi torstaina aikeestaan palata keväällä kansanedustajaksi, jos häntä ei valita presidentiksi tammikuun vaaleissa.

Paavo Väyrynen on keskustan kunniapuheenjohtaja, keskustan jäsen ja uuden kansalaispuolueen perustaja. Eduskuntavaaleissa 2015 hän sai Lapissa keskustan ehdokkaana 6 889 ääntä ja tuli valituksi, mutta pysyi Euroopan parlamentissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ilta-Sanomissa Väyrynen sanoo, että hän perustaisi eduskunnassa oman ryhmänsä ja aikoo 2019 eduskuntavaaleissa olla kansalaispuolueen ehdokas.

– Minä tietysti olen oppositiossa nykyistä hallitusta vastaan, ja myös nykyistä oppositiota vastaan. Suomen politiikan valtavirta keskeisissä kysymyksissä on ollut väärä. Eihän oppositio ole esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa esittänyt mitään vaihtoehtoa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole noussut mitään vastarintaa, Paavo Väyrynen sanoo IS:ssa.

Iltalehdessä Väyrynen tarkentaa, että hän olisi oppositiossa ”oppositioryhmien johtoon nähden”.

– Tiedän kyllä, että eri hallitus- ja oppositioryhmissä on niitä, jotka eivät pidä nykyistä poliittista suuntausta hyvänä, mutta he eivät saa riittävästi ääntään kuuluville. Meillä on yhden totuuden tilanne, Väyrynen sanoo IL:lle.

Väyrynen kertoo, että keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Juha Sipilä ei ole ollut häneen missään yhteydessä vuoden 2016 helmikuun jälkeen.

– Keskustelualttiutta ei ole ollut.

Tiedotustilaisuudessaan Paavo Väyrynen ei kertonut, paljonko presidentinvaaliin vaadittavista 20 000 kannattajakortista häntä varten on saatu kerättyä. Sloganin presidentinvaaleihin hän kertoi jo keksineensä.

– Matti Vanhanen on ottanut vaaliteemakseen ”tehdään näistä vaalit”. Minä voisin ottaa teemakseni ”tehdään näistä todelliset vaalit”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)