Verkkouutiset

Paavo Arhinmäki ennakoi lisärajoituksia

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä valitsi puheenjohtajakseen Paavo Arhinmäen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pia Lohikoski ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Katja Hänninen. Valinnat olivat yksimielisiä.

Paavo Arhinmäki arvelee, että alkavaa istuntokautta leimaa edelleen voimakkaasti koronapandemia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Voimme valitettavasti joutua tekemään lisärajoituksia Suomessa ennen kuin rokotekattavuus on riittävä. Koronarajoituksista taloudellisesti kärsiviä ihmisiä ja yrityksiä pitää tukea.

Arhinmäen mukaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle on erittäin tärkeää, että akuutin kriisin jälkeen tehdään huolellinen toipumisohjelma.

– Koronakriisistä kärsineet tulevat vielä pitkään tarvitsemaan lisätukea. Koronapandemia ei kuitenkaan saa pysäyttää yhteiskunnan kehittämistä, ja eduskunnan pitää säätää lakeja myös muista aihealueista, hän sanoo.

Arhinmäen mukaan isoja asioita tällä istuntokaudella ovat muun muassa perhevapaauudistus ja sote-uudistus.

– Hallituksen puoliväliriihestä odotamme entistä konkreettisempia ilmasto- ja ympäristöpäätöksiä, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)