Pääministeri Sanna Marin (sd.) kuitenkin totesi myöhään keskiviikkoiltana Säätytalolla, että tilanne voi hyvin nopeasti muuttua.
– Me olemme jatkuvasti tämän tilanteen kanssa ikään kuin veitsenterällä, hän sanoi.
Marinin mukaan tilanne näyttää tällä hetkellä tasaisemmalta eikä eksponentiaalista kasvua näytä tapahtuvan, eli nämä rajoitustoimet ovat purreet.
– Sairaanhoidon kuormituksen tilanne voi muuttua nopeastikin eli tältä osalta tulemme seuraamaan tätä tilannetta erittäin tarkasti.
Marin kertoi, että hallitus tulee joulun pyhien aikaan – hän mukaan lukien – ”seuraamaan erittäin tiiviisti epidemiatilanteen kehittymistä, sairaanhoidon tilanteen kehittymistä ja erityisesti tehohoitokapasiteettia eri puolilla maata”.
– Lisäksi tulemme käymään ensi viikon maanantaina parlamentaarisen keskustelun kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa tästä epidemiatilanteesta. Tulemme katsomaan yhdessä ensi viikon alussa sen ajankohtaisimman tilanteen, joka meillä on ensi viikon alussa epidemian kehittymisen osalta ja sairaanhoidon tilanteenhyvin tarkasti myös parlamentaarisesti sen vuoksi, että jos tilanne muuttuu sellaiseksi, että välttämättömyysvaateet alkaisivat täyttyä (valmiuslain saattamiseksi voimaan), Marin sanoi.