Verkkouutiset

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. LEHTIKUVA/HANNA MATIKAINEN

Pääekonomistin mukaan tämä on työllisyysluvuissa hämmentävän hidasta

Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvistin mukaan alkuvuoden epävarmuus on poikkeuksellisen suurta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 62[nbsp]000 työllistä enemmän kuin vuosi sitten. Lukemaa voi pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan pitää erinomaisena. Työllisyysasteen trendi oli 72,8 prosenttia. Trendi ylittää jo koronakriisin alkua edeltäneen tason ja on samalla mittaushistorian korkein.

– Työttömyysasteen trendi ei ole vielä painunut aivan koronakriisin alkua edeltäneelle tasolle, mutta maaliviiva alkaa jo häämöttää, toteaa Appelqvist.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mielestään jonkinlainen kauneusvirhe työllisyyskehityksessä on edelleen pitkäaikaistyöttömien korkea määrä TE-toimistojen rekisterityöttömyyden osalta. Pitkäaikaistyöttömiä oli marraskuussa 106[nbsp]200.

– Luku on korkea, eikä parannusta tullut edellisestä kuukaudesta kuin alle 2[nbsp]000 henkeä, vaikka työllisyyden kysyntä jatkui poikkeuksellisen voimakkaana. Marraskuussa TE-toimistoihin ilmoitettiin taas 93[nbsp]100 uutta avointa työpaikkaa, mikä on huomattavasti yli tavallisen tason. Siihen nähden pitkäaikaistyöttömyyden aleneminen on hämmentävän hidasta, Appelqvist sanoo.

Sen sijaan uusia alkaneita työttömyysjaksoja oli marraskuussa erittäin vähän.

– Uusia työttömiä ei siis tule juurikaan, vaan pääasiallinen haaste on se, miten kertaalleen työpaikkansa menettäneet saataisiin innostettua takaisin aktiiviseen työnhakuun, Appelqvist sanoo.

Vaikka työllisyyskehitys on jatkunut hyvänä, ei näköala lähikuukausille ole yhtä vahva. Todennäköistä on, että työllisyyden paraneminen ottaa vähintäänkin jonkinlaista aikalisää talven aikana.

– Omikronmuunnoksen aiheuttama epidemiatilanteen heikentyminen kohdistuu ensisijaisesti työvoimavaltaisille palvelualoille, joissa saatetaan nähdä taas lomautuksia. Tällä hetkellä epävarmuus on poikkeuksellisen suurta ensi vuoden alun osalta, Appelqvist toteaa.

Marraskuun työllisyysluvuissa ei näy vielä epidemiatilanteen viimeaikainen heikkeneminen, eikä varsinkaan omikronin vaikutus.

– Tällä hetkellä ollaan epidemian aiemmista käännepisteistä tutussa tilanteessa, jossa suhdannetilastot laahaavat jonkin verran perässä verrattuna siihen, mitä on odotettavissa epidemian pahentuessa. Yhä pätee kuitenkin se, että koronan kanssa on opittu elämään aikaisempaa paremmin, joten ei ole todennäköistä, että suoranaista romahdusta nähtäisiin. Pikemminkin käy niin, että työllisyyden paraneminen katkeaa tilapäisesti, Appelqvist arvioi.

Keskuskauppakamarin työllisyystavoitelaskurin mukaan Sanna Marinin (sd.) hallitus on nyt 70[nbsp]000 työllisen päässä tavoitteestaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)