Osmo Soininvaara. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Osmo Soininvaara ei lämpene ilmastorahastolle

Kannustinsekamelska voi osoittautua virheeksi, veteraanipoliitikko varoittaa.

Vihreiden ex-puheenjohtaja Osmo Soininvaara ei lämpene hallituksen suunnittelemalle ilmastorahastolle. Blogissaan Soininvaaraa kirjoittaa ”jonkin tökkivän” taloudellisesti kannattamattomien hankkeiden subventoimisessa.

Valtion kehitysyhtiön on tarkoitus ryhtyä rahoittamaan ilmastoinvestointeja. Yhtiön johdon mukaan rahastolle on tarvetta, sillä monet ilmaston kannalta myönteiset hankkeet eivät ole taloudellisesti kannattavia.

Soininvaaran mukaan tämä on ongelmallista.

–  Jos ilmaston kannalta järkevät hankkeet eivät ole kannattavia, ongelma on talouden pelisäännöissä ja puutteellisessa hintaohjauksessa. Markkinapuutteet pitäisi poistaa. Sen sijaan, että subventoimme hyviä hankkeita, meidän pitäisi verottaa ympäristöä vahingoittavaa toimintaa. Silloin ei tarvittaisi mitään valtiollista elintä päättämään, mitkä teknologiat ovat parhaita torjumaan ongelmaa, vaan markkinat löytäisivät ne, Soininvaara kirjoittaa.

– Ilmastonäkökohta pitäisi saada mukaan yritysten kaikkiin päätöksiin, ei vain niihin, joihin saa valtion tukea. Siksi pitäisi keskittyä markkinapuutteiden poistamiseen, arvioi Soininvaara.

– Siinä on tietysti se ikävä puoli, että tällainen voi harmittaa niitä, joiden ilmastoa vahingoittava toiminta tulee kalliimmaksi. Siitä tämä taitaa kiikastaa. Valtion rahaa on kivaa jakaa niin kauan kuin sitä on, mutta ei se valtion kirstu rajaton ole. Kassan kartuttaminen taas on ikävää, vaikka hiiliverot olisivatkin subventiota parempi ohjauskeino.

Soininvaaran mukaan ”kannustinsekamelska” voi osoittautua ”suureksi virheeksi”. Subventioiden lisääminen voi hänen mukaansa pysäyttää myös kannattavien hankkeiden toteutumisen.

– Tukiviidakon lisäämisen sijaan minä nostaisin päästöoikeuksien hintaa kunnolla vähentämällä niiden määrää. Se ei tietysti ole yksin Suomen päätettävissä.

– Voi olla, että olen väärässä. Paras on hyvän vihollinen. Toivottavasti olen väärässä, veteraanivihreä lopettaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt