Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa vaatii pääministeri Sanna Marinia (sd) kertomaan, miten hallitus on korjannut toimintaansa sen jälkeen, kun oikeuskansleri Tuomas Pöysti puuttui huhtikuussa hallituksen koronaepidemian aikaiseen päätöksentekoprosessiin.
–Pääministeri Sanna Marinin (sd) on avoimesti kerrottava, miten hallituksen päätöksentekoa on korjattu oikeuskansleri Pöystin painavan huhtinuhtelun johdosta. Pääministerin on myös syytä kertoa, onko kaikki salatut koordinaatioryhmän asiakirjat vihdoin julkaistu, Sarkomaa kirjoittaa Facebook-päivityksessään.
Sarkomaa viittaa Ylen uutiseen, jonka mukaan Pöysti huomautti huhtikuussa hallituksen tapaan tehdä päätöksiä koronavirusepidemian pitkittyessä. Hänen mukaansa päätösten syntymistä poliittisina linjauksina virkamiesvalmistelun sijaan ei voinut enää selittää kiireellä. Tämän vuoksi oikeuskansleri antoikin virkamiesjohdolle ja pääministerin esikunnalle kehotuksen siirtyä takaisin asioiden normaaliin, perustuslakiin pohjaavaan valmisteluun.
Oikeuskansleri Pöystin kyseinen kirje kuuluu valtioneuvoston koronakoordinaatioryhmän asiakirjoihin. Ryhmää johtaa pääministeri Sanna Marin. Aiemmin asiakirja oli salattu ja se tuli julkisuuteen, kun STT teki siitä tietopyynnön.
Sarkomaata hallituksen toimintaan liittyvä asioiden salailu ihmetyttää.
–On huolestuttavaa, että asioiden salaamista on paljastunut monessa hallituksen toimessa. Parhaillaan mm. perustuslakivaliokunta selvittää eduskunnan tiedonsaannin puutteita. Suomalainen avoin yhteiskunta ja demokratia on arvokas. Hallituksen on syytä tehdä avoimuudessaan ryhtiliike, Sarkomaa toteaa.