Verkkouutiset

Pääjohtaja Olli Rehn: Ei tule antautua populismin vangiksi

Suomen Pankin pääjohtajan mukaan kova poliittinen retoriikka ei vastaa todellisuutta, sillä globaali kauppa on noussut ennätystasolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin mukaan EU tarvitsee pian poliittisen päätöksen siitä, tulisiko pääomaunionia (CMU) tavoitella ja mitä sen eteen pitäisi käytännössä tehdä.

– Se auttaisi pääomavirtojen ohjaamisessa EU:ssa. Se myös houkuttelisi uusia investointeja EU:n ulkopuolelta, Rehn sanoi CFA Society Finlandin keskustelussa Aalto-yliopistolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Brexit on tuonut uudistuksen jälleen keskusteluun, sillä sen myötä suuri osa pääomamarkkinoista siirtyy EU:n rajojen ulkopuolelle. Rehn kehottaa EU:ta luomaan rakenteen, johon sekä kansalaiset että kansainväliset sijoittajat voisivat luottaa.

– Uskon tämänkaltaisten uudistusten vahvistavan EU:ta, jolloin myös kansalaisten etuja pystytään suojaamaan tehokkaammin. Puolustamme samalla myös liberaalidemokratiaa ja liberaalin kansainvälisen järjestyksen periaatteita.

– Pankkilainaaminen on edelleen pääasiassa kansallista, ja viimeisen vuosikymmenen aikana on saatu aikaan vain vähän kehitystä. Tilannetta voi verrata Yhdysvaltoihin, jossa finanssialan toimijat hyötyvät yhtenäisistä rakenteista.

Rehnin mukaan kansainvälistä kauppaa koskevaan retoriikkaan tulisi suhtautua tietyllä varauksella.

– Käymme kovista puheista huolimatta kauppaa, jonka volyymi on hyvin korkealla. Tilanne on toistaiseksi pelattu hyvin, sillä [komission puheenjohtaja Jean-Claude] Juncker sai aikaan tulitauon [Yhdysvaltain presidentti Donald] Trumpin kanssa. Uusia tariffeja ei tullut ja jatkosta sovittiin, tosin alumiini- ja terästullit ovat vielä voimassa, Rehn totesi.

Talouskriisin varjo tuntuu edelleen

Hän huomauttaa, että heinäkuisen Helsinki-huippukokouksen aikana Pekingissä järjestetty EU:n ja Kiinan tapaaminen jäi hyvin vähälle huomiolle Suomessa.

– Tuolloin sovittiin kauppapolitiikan rauhoittamisesta, minkä jälkeen EU-edustajat allekirjoittivat Tokiossa uuden vapaakauppasopimuksen Japanin kanssa, Rehn sanoi.

– Saimme edistystä aikaan, eikä kauppasodalla ole vielä ollut suoraa vaikutusta EU:hun tai Suomeen. Euroopan keskuspankki joutui korjaamaan kasvuennustettaan hieman alaspäin, mutta vältyimme suuremmalta draamalta.

Yhdysvaltain nykyistä presidenttiä Rehn pitää lähinnä vuoden 2008 talouskriisin jälkeisenä oireena, ei nykyisten ongelmien aiheuttajana. Hänen mukaansa populismin ja protektionismin nousu ovat silti EU:n suurimmat haasteet seuraavan vuosikymmenen aikana.

– Talouskriisi on jättänyt pitkän varjon. En kuitenkaan usko historialliseen determinismiin, eli asioiden ei tarvitse mennä juuri tiettyyn suuntaan. Meidän tulee jatkaa tärkeiden projektien parissa, eikä antautua populismin vangiksi, Rehn sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)