Jo keväällä suomalaiset huolestuivat opettajankoulutukseen vetovoiman laskusta. Vuodesta 2013 alkaen yliopistojen luokanopettajakoulutuksiin hakeutuvien määrä on laskenut 8300:sta 4700:een. Hätkähdyttävää oli se, että Suomessakin on jo opettajankoulutuslinjoja, joihin löytyi vähemmän ensisijaisia hakijoita, kuin on täytettäviä opiskelupaikkoja.
Tarvitsemme pikaisesti luotettavaa tutkimustietoa siitä, miten opettajan ammattia arvostetaan ja miten houkuttelevana sitä pidetään nuorten keskuudessa. Valistuneita arvioita voidaan toki esittää vetovoiman hiipumisen syistä. Aluksi on tarkasteltava sitä, mikä nykynuorten ammatinvalintoihin vaikuttaa.
Kun koulu loppuu -tutkimuksessa nuorilta kysyttiin, keitä he ihailevat. Peruskoulu- ja lukio/amis-ikäiset pitivät esikuvinaan eniten julkkiksia, artisteja, taiteilijoita ja urheilijoita. Yhtä tärkeitä olivat oman vanhemmat, isovanhemmat ja ystävät. Opettaja mainittiin harvoin. Pitäisiköhän opettajuuden lipunkantajaksi siis valjastaa Duudsonien HP Parviainen, Suomen jalkapallomaajoukkueen valmentaja Markku Kanerva tai artisti Jenni Vartiainen?
Tärkeimmät tietolähteet alavalintaa mietittäessä olivat kuitenkin opinto-ohjaaja, oppilaitoksen nettisivut, koulussa pidetyt infot, media ja tuttavat. Vasta sitten tulivat vanhemmat ja muut opettajat. Kuinka opettajan ammatista puhutaan näissä yhteyksissä? Kun Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen edustajaa haastateltiin pienentyneistä hakijamääristä, hän vaikutti hämmentyneeltä ja vastasi, ettei heidän ole koskaan tarvinnut markkinoida koulutusta kenellekään. Ehkä olisi syytä jatkossa miettiä tätäkin?
Kun vähän jo varttuneemmilta nuorilta kysytään työelämästä, he arvostavat työn merkityksellisyyttä, joustavuutta työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen, monipuolisia kehittymismahdollisuuksia sekä työyhteisöä ja hyviä työkavereita. Studentworkin vuoden 2018 tutkimuksessa vastaajien keski-ikä oli 26 vuotta. Nuoret olivat valmiita antamaan itsestään paljon, jos kokevat saavansa työltä uutta osaamista, merkityksellisyyttä ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Nämä milleniaalit arvostavat työssä säännöllisyyttä, mutta toivovat siihen silti joustomahdollisuuksia. Jopa 80 prosenttia vastanneista kokee, että jatkuva eteneminen on heille tärkeää työuran aikana.
Opettajan työllä on todellakin merkitystä. Jokainen koulupäivä voi muuttaa lapsen tai nuoren elämän suunnan. Mutta entä jatkuva eteneminen työssä ja joustavuus? Niitä ei opettajan ammattiin välttämättä liitetä, mutta voisiko jatkossa niin olla? Millaisia urapolkuja ja joustoja olisi mahdollisuus kehittää?
Selviä kehitettäviä asioita ovat palkkaus ja työolosuhteet. Kun akateemisesti koulutetun luokanopettajan vähimmäispalkka on 2660 euroa/kk ja peruskoulun aineenopettajan 2870 euroa/kk, niin onko se oikeasti osoitus työn merkityksellisyydestä ja vaativuudesta? Kun yhteiskunnassa havaitaan ongelma, ensimmäiseksi ratkaisuksi tarjotaan aina koulua. Voisiko koulussa opettaa taloustaitoa, ilmasto-oppia, liikennekulttuuria, seksuaalikasvatusta, käytöstapoja jne. Mutta kuinka paljon koululta voidaan vaatia, kun oppilaiden keskittymiskyky isoissa, heterogeenisissä ryhmissä on rajallinen. Ei ihme, että opettajan työ koetaan raskaana ja paineisena.
Eniten opettajat kaipaavat nyt työrauhaa, enkä tarkoita nyt kurinpitoa. Rauhaa opettaa ja kohdata aidosti jokainen oppilas. Aikaa suunnitella ja arvioida tehtyä työtä. Rauhallisia ja terveellisiä oppimis- ja työympäristöjä. Sijaisia silloin kun heitä tarvitaan, eikä käskyä rynnätä sijaistamaan toista ryhmää oman ohella. Rauhaa syventyä työhön, eikä turhia hanke- ja kehittämishässäköitä. Hankehumpasta vakaaseen ja riittävään perusrahoitukseen.
Maikkarin eilen haastattelema toista työvuottaan aloittava luokanopettaja kertoi kuvaavasti: ”Yleensä kun kerron olevani opettaja, muut ihmiset sanovat, että voimia, olet valinnut tosi raskaan ammatin”.
Olemme ennen pitkää pulassa, jos yhä useampi alkaa ajatella, että opettajan työ on maailman tärkeintä, mutta niin raskasta, ettei sitä itse olisi valmis tekemään.
Tarvitsemme lisää positiivista puhetta koulutuksen ja opettajuuden merkityksestä. Vanhemmilla, isovanhemmilla, päättäjillä, julkkiksilla ja ihan meillä jokaisella on mahdollisuus lisätä tätä puhetta ja luoda myönteistä ilmapiiriä oppimiselle. Ensi viikolla yli puoli miljoonaa peruskoululaista aloittaa taas koulutyön. Heistä vajaat 60 000 on ekaluokkalaisia.
