Verkkouutiset

Nuorten kiinnostus asuntolainaan laskenut

POP Pankin tutkimuksen mukaan kotitalouksien velkaantuminen kasvaa edelleen, vaikka nuoret ottavat asuntolainoja aiempaa varovaisemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kotitaloudet ovat velkaantuneet lisää koko 1990-luvun laman jälkeisen ajan. Viime vuosina kotitalouksien lainojen määrä on ollut yli 120 prosenttia suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, kun se ennen lamaa oli vain vähän yli 60 prosenttia.

Asuntolainan rinnalle ovat tulleet lisäksi kulutusluotot ja muut vakuudettomat lainat, joiden määrä kasvaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Velkaantumiskehitys on selvästi eriytynyt eri ikäluokissa. 35-44-vuotiaat ovat nyt velkaisin ikäluokka, kun aiemmin velkaa oli eniten 25-34-vuotiailla. Nuorten ikäluokkien velkaantuneisuus on kääntynyt laskuun, ja asuntolainan ottoa harkitaan vasta lähempänä neljääkymmentä, POP Pankin johtaja Timo Hulkko.

Hänen mukaansa yksi syy on se, että perheen perustamisen ikä on noussut.

– Finanssikriisin jälkeinen hidas talouskasvu ja epävarmuus omasta työllistymisestä ovat saaneet nuoret aikuiset varovaisiksi myös asuntomarkkinoilla. Merkittävä syy on myös se, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla nuorilla ei yksinkertaisesti ole varaa ostaa asuntoa, koska he kilpailevat samoista pienistä asunnoista asuntosijoittajien kanssa, arvioi Hulkko.

Omistusasunnon hankinta on ollut keskeinen kanava kotitalouksien vaurastumiselle. POP Pankki pitää huolestuttavana, että nyt aiempaa suuremmalta osalta nuoria vaurastuminen näyttäisi jääneen väliin, vaikka asuntolainojen korot ovat matalat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)