Verkkouutiset

Nordea varoittaa kilpailukyvystä

Tämän talven palkkakierroksesta on Nordean mukaan tulossa kallis.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen hintakilpailukyky on viime vuosina kohentunut, mutta nyt se voi Nordean mukaan jopa kääntyä uudelleen heikkenevälle uralle. Ansiotaso nousee pankin ennusteen mukaan sekä tänä että ensi vuonna 2 prosenttia, mutta palkanmaksuvara eli tuottavuus nousee paljon vähemmän. Tämän talven palkkakierroksesta on kuitenkin Nordean pääekonomisti Aki Kangasharjun mukaan tulossa kallis.

– Suhdannesyklin aikana Suomen tuottavuuskasvu käväisi nopeana, mutta on nyt työllisyyden paranemisen myötä jälleen hiipunut. On vaikea ajatella, että tuottavuuskasvu nopeutuisi lähivuosina parhaimmassakaan tapauksessa paljoa yli prosenttiin. Samalla euroalueen ansiotaso nousee Suomen tahtiin, mutta euro on käynyt kalliiksi. Dollari on edelleen heikkenemässä eikä kruunullakaan mene hyvin, Kangasharju toteaa pankin tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Nordean ennustaa Suomen talouskasvun jatkuvan tämän ja ensi vuoden reippaana, mutta hyytyvän sen jälkeen. Talouskasvun painopiste on siirtymässä tuottavuudesta työllisyyteen, mikä auttaa julkista taloutta, mutta on huolestuttavaa kilpailukyvyn kannalta. Hintakilpailukyvyn paraneminen loppuu samalla, kun työmarkkinoiden pullonkaulat pahenevat.

Kasvu heikkenee pankin mukaan vuosikymmenen vaihteessa, kun työvoimapula pahenee ja vienti vähenee nousevien yksikkötyökustannusten ja hidastuvan maailmantalouden kysynnän vuoksi.

– Pidämme keskeiset ennusteluvut alkuvuoden luvuissa. Talous kasvaa tänä vuonna 3 ja ensi vuonna ensi vuonna 2,5 prosenttia. Kasvun painopiste siirtyy investoinneista ja ulkomaankaupasta kotimaiseen kulutukseen, mikä hidastaa tuottavuutta ja tukee työn kysyntää, ekonomisti Tuuli Koivu kertoo.

Investointien on vaikea kasvaa korkealta tasoltaan ja tuonnin kasvu kiihtyy kotimaisen ostovoiman parantuessa. Nettoviennin vaikutus kasvuun pienenee merkittävästi. Kotimainen kulutus ottaa vetovastuun, kun ansiotason nousu kiihtyy 2 prosenttiin, työllisyys kasvaa nopeasti ja inflaatio pysyy alhaisena.

Maailmantaloudessa näkymät ovat juuri nyt valoisat, eikä Nordea usko kauppasodan todennäköisyydenkään olevan suuri. Taantuman todennäköisyys maailmantaloudessa kuitenkin kasvaa pankin mukaan merkittävästi 2020-luvun alussa.

– Suomessa työmarkkinoiden pullonkaulat hidastavat kasvua koko ajan enemmän. Helposti työllistyvien määrä on jo pieni, joten vaikean rakennetyöttömyyden vähentämisellä on kiire. Täsmäkoulutusta on lisättävä, muuttamista helpotettava ja kannustinloukkuja purettava, Kangasharju huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)