Verkkouutiset

Näin moni rikostuomio jäi panematta täytäntöön

Vanhentumaan päässeitä tuomioita oli 40. Yksikään ei ollut vankeustuomio.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oikeusministeriön tiedotteen mukaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sai tänään oikeusrekisterikeskuksen (ORK) päälliköltä Ritva-Liisa Raatikaiselta tilannetiedon selvityksestä, joka koski rikosasioiden täytäntöönpanon ongelmia. Aiempien uutisten mukaan 579 oikeuksien antamaa tuomiota olisi vanhentunut.

Ongelmat liittyvät ORK:n mukaan rikostuomiosovellukseen, ”jonka kautta tieto tuomioiden täytäntöönpanosta liikkuu käräjäoikeuksista eteenpäin rikosseuraamuslaitokselle ja oikeusrekisterikeskukselle. Vuosina 2013–2019 ainakin 579 tuomiota on jäänyt lähettämättä eteenpäin”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Oikeusrekisterikeskus kävi läpi kaikki avoimet asiat ja löysi yhteensä 40 vanhentunutta tuomiota, joita ei voida panna enää täytäntöön. Ne jakautuivat näin:

– Sakkotuomioita 29 kappaletta. Yhteismäärä on 11 340 euroa.

– Yksi nuorisorangaistus (4 kuukautta), jota ei olisi suoritettu vankilassa.

– Kymmenen korvaustuomiota, joiden yhteismäärä on 7 987,92 euroa.

Eniten viivästyneet ja siten vanhentumisriskissä olleet asiat on tiedotteen mukaan jo lähetetty eteenpäin täytäntöönpanoa varten, joten lisää vanhentuneita asioita ei tule. ”Käräjäoikeudet huolehtivat loppujen viivästyneiden asioiden jakelusta lähipäivien kuluessa yksitellen siten, että kaikki asiat tulevat asianmukaisesti toimitettua täytäntöönpanoon”.

Selvityksessä ei ole saatu viitteitä tietojärjestelmävirheestä. Tämänhetkisillä tiedoilla kysymys on siten käyttäjien vastuulla olevasta virheestä.

ORK selvitti myös heille tilitettyjä maksuja eli sakkoja, joissa huomattiin sakkoja, joista ei löytynyt tuomioita järjestelmästä. Kyseisiä ongelmia kerrotaan olleen vuodesta 2013 lähtien.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)