Verkkouutiset

”Mystinen hahmo” – näin Venäjällä muutetaan kuvaa Vladimir Putinista

Aiemmin machomiehenä esitetystä presidentistä välitetään Venäjän mediassa kuvaa uskonnollisena pelastajana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentin Vladimir Putinin julkista imagoa pyritään muokkaamaan ennen maaliskuun presidentinvaaleja, analysoi venäläismediaa seuraava BBC Monitoring.

Machomiehen imagon sijaan Putin pyritään valtiollisessa televisiossa esittämään nyt kansallisena pelastajana ja sankarina, joka paransi jakautuneen Venäjän haavat ja pelasti maan kaaokselta. Imagonrakennuksen yksi tärkeimmistä paloista on Suomen Neuvostoliitolle sotien jälkeen luovuttamasta Valamon luostarista kertova dokumenttielokuva, joka esitettiin Rossija 1:llä. Verkkouutiset kertoi dokumentista eilen.

Dokumentissa Putin esitetään neuvostoaikana rappiolle jätetyn Valamon suojelijana ja pelastajana, jonka tuella luostari on nostettu uuteen loistoon. Valamoa myös pidetään dokumentissa ”Venäjän peilinä”, jonka tarina kuvastaa 1990-luvun kaaosta ja kansallista häpeää sekä Putinin johdolla luotua uutta kukoistusta.

– Valamo kuoli kun Venäjä tuhottiin, dokumentissa sanotaan.

– Se rakennettiin uudestaan, ja kansakuntamme nousi jälleen polviltaan.

Putinin vierailu Valamoon taas esitetään BBC:n mukaan lähes mystisenä tapahtumana. Lisäksi häntä kuvaillaan presidentiksi, joka toi Venäjän takaisin uskon tielle.

Kommunismin aatteet ja kristinusko ovat Putinin itsensä mukaan yhteensopivia.

– Usko on aina seurannut meitä. Se vahvistui aikana, jolloin kansalaisillamme oli vaikeaa maassamme. Meillä on ollut ankaria ja uskonvastaisia vuosia, jolloin papistoa vainottiin ja kirkkoja tuhottiin. Mutta samaan aikaan neuvostoliittolaiset loivat uuden uskonnon. Kommunistinen ideologia on todellakin hyvin samankaltainen kristinuskon kanssa, Putin sanoo dokumentissa.

Hän myös vertaa kommunistijohtaja Vladimir Leniniä pyhimykseen.

– Lenin lepää mausoleumissa. Miten tämä eroaa yleisesti ottaen ortodoksisen kirkon tai kristinuskon pyhimyksistä?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)