Verkkouutiset

MTV: Mitä tapahtui Tytti Yli-Viikarin matkapisteille?

Keskusrikospoliisi tutkii, mihin virkamatkojen matkapisteet ovat päätyneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikari ei suostu kertomaan, mihin hän on käyttänyt runsailla lentomatkoillaan keräämiään Finnair Plus -pisteitä, uutisoi MTV.

VTV:n hallintojohtajan Tuula Sandholmin mukaan tiedossa ei ole, että pisteitä olisi käytetty Yli-Viikarin virallisiin matkoihin tai muihinkaan tarkoitukseen. Keskusrikospoliisi selvittää parhaillaan, mihin matkoista kertyneet pisteet ovat päätyneet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

VTV:n työntekijöiden Finnair Plus -tilit ovat henkilökohtaisia, joten virastolla ei ole tarkkaa tietoa pisteiden määrästä tai niiden käytöstä. VTV on kuitenkin aiemmin linjannut, että virkamatkoista saatavat pisteet tulee lähtökohtaisesti käyttää muiden työmatkojen maksamiseen. Samaa linjaa on noudattanut jo 90-luvulta lähtien myös valtiovarainministeriö.

Koska pisteitä ei ole käytetty virallisten matkojen maksamiseen, on ne joko jätetty käyttämättä tai käytetty henkilökohtaisiin menoihin.

Pisteiden käyttämättä jättäminen olisi valtion rahojen tuhlaamista, mutta ei itsessään laitonta. Sen sijaan pisteiden käyttäminen omiin menoihin olisi selvää väärinkäyttöä, ja johtaisi todennäköisesti syytteeseen.

– Tämä asia selviää varmasti aikanaan keskusrikospoliisin tutkinnassa, Sandholm kommentoi.

Muun muassa eduskunnan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) on vedonnut Yli-Viikariin, että hän kertoisi pisteiden käytöstä julkisuuteen. Toistaiseksi Yli-Viikari ei kuitenkaan ole kommentoinut tapausta.

Yli-Viikari pidätettiin torstaina virastaan. Häntä epäillään muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)