Verkkouutiset

Maria Ohisalo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ministeriltä kysyttiin jengeistä, vastaus tuli koronasta ja kokoomuksesta

Maria Ohisalon mukaan 'askelia otetaan jatkuvasti eteenpäin'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan kyselytunnilla sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr.) kysyttiin maahanmuuttajien aiheuttamasta turvallisuusuhasta ja ankarammasta puuttumisesta siihen.

Maria Ohisalo totesi ensin olevan ”aivan totta, että tämä vaikea koronavuosi on vaikeuttanut entisestään niiden ihmisten asemaa, hyvinvointia ja tilannetta tässä yhteiskunnassa, jotka voivat huonosti jo ennen koronakriisiä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Oikeusvaltiossahan viranomaiset tuomitsevat, oikeusvaltion viranomaiset ottavat kiinni rikollisia ja myös tuomitsevat niitä rikollisia ihan jokaisesta rikoksesta. Kyse on siitä, onko meillä jatkossakin tarpeeksi niitä viranomaisresursseja, Maria Ohisalo vastasi.

– Tästä salista on viimeksi eilen kuultu, kuinka kehyksiin olisi pitänyt palata, entistä enemmän rahaa olisi pitänyt leikata. Erityisesti kysyimme täällä kokoomukselta, mistä kokoomus olisi leikannut, kun mietitään vaikka turvallisuusviranomaisten resursseja. Haluan kuulla, kokoomukselta erityisesti, miksi turvallisuusviranomaisten resurssit ovat olleet niin huonot pitkään, vuosia, miksi poliisien määrää on vähennetty, Ohisalo jatkoi.

Hänen mukaansa ”tämä hallitus on jo lisännyt poliisien määrää ja tulee jatkamaan tällä tiellä, ja toivon, että myös tulevat hallitukset panostavat tähän. Mutta se ei riitä. Turvallisuus rakentuu monien viranomaisten yhteistyössä, ei vain sillä, että viime kädessä paikalle tulee poliisi. Se ei riitä”.

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) totesi, että ”suoraan sanottuna voin pahoin, kun kuuntelen tuota välttelevää puhetta”.

– Me puhumme maahanmuuttajien rikollisuudesta ja jengeistä, te vastaatte koronalla ja kokoomuksella. Hyvin outoa, Riikka Purra sanoi.

Hieman myöhemmin pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi, että ”kaduilla tapahtuva väkivalta, kodeissa tapahtuva väkivalta, kouluissa tapahtuva väkivalta ovat kaikki erittäin vakavia asioita — erittäin vakavia asioita, joista me jokainen kannamme huolta”.

Marinin mukaan kuitenkin ”tämä antaa myös vääristyneen kuvan siitä, minkälaisia ihmisiä Suomessa asuu”.

– Ei ole niin, että täällä jokainen muualta tullut olisi väkivaltarikollinen, olisi ihminen, joka tekee väärin. Meillä on tässä maassa lukuisa joukko tänne tulleita ihmisiä, jotka tekevät ahkerasti töitä, kasvattavat perheensä, rakentavat tätä yhteiskuntaa, ihmisiä, jotka yhtä lailla kantavat huolta Suomen tulevaisuudesta, kuten myös täällä syntyneet ihmiset, Sanna Marin sanoi.

– Tämä ilmiö, katuväkivalta, perheissä tapahtuva väkivalta, kouluissa tapahtuva väkivalta, on vakava, ja siihen pitää puuttua. Mutta on myös väärin, että täällä halutaan antaa mielikuva — eikä vain täällä, vaan perussuomalaiset tätä mielikuvaa laajasti haluavat viljellä — että jokainen maahanmuuttaja olisi jollakin tavalla henkilö, joka ei tähän yhteiskuntaan sovellu. Näin ei ole, pääministeri jatkoi.

Oppositiopuolue kokoomuksen Wille Rydmanin mukaan ”on ilman muuta selvää, ettei kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia voi laittaa maahanmuuton syyksi, ja on myöskin selvää, ettei maahanmuuttajien parissa ilmenneitä ongelmia pidä käyttää leima-aseena kaikkien maahanmuuttajien leimaamiseen”.

– Yhtä ilmeistä on, että esimerkiksi kuvatunlaisissa nuorisoväkivaltatapauksissa maahanmuuttajataustaisten nuorten osuus on niin merkittävällä tavalla yliedustunut, ettei sitäkään seikkaa voi pois sulkea syyllistymättä melkoiseen poliittiseen ylimielisyyteen. Valitettavasti on niin, että tietyiltä alueilta tuleva joukoittainen maahanmuutto on kaikkialla läntisessä Euroopassa ollut omiaan synnyttämään samankaltaisia ikäviä kielteisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä, jollaiset ovat vähitellen rantautuneet Suomeen, Wille Rydman sanoi.

Rydman kysyi vastaavalta ministeriltä, miten hallitus aikoo varmistaa, että maahanmuutto tämän kaltaisilta alueilta ”säilyy siinä määrin hallittavana, ettei kotoutuminen kohtuuttomasti vaikeudu”.

– Kysymys on oikein hyvä, ja siinä viitataan toki siihen myös hyvin vahvasti, mitä Suomi tekee yhteistyössä muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden kanssa, ministeri Maria Ohisalo vastasi.

– Moni tässä salissa tietää, että eurooppalaista maahanmuuttopolitiikkaa ja turvapaikkapolitiikkaa on yritetty uudistaa vuosia. Askelia otetaan jatkuvasti eteenpäin, yhteinen turvapaikkavirasto EASO alkaa vähitellen saada suurempaa roolia, yhteinen maahanmuuttopakti etenee komissaarin esittämällä tavalla, ja puheenjohtajavaltio Portugali on sitä hienosti vienyt eteenpäin.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz huomautti ministeri Maria Ohisalolle, että häneltä kysyttiin, mitä he aikovat tehdä nuorten katuväkivallan osalta, joka on pahentunut esimerkiksi Helsingissä.

– Te vastasitte moittimalla kokoomusta. Mistä siinä oli kyse? Siinä on kyse siitä, että kun te, hallitus, ensin lisäsitte 1 400 miljoonaa euroa vuodessa pysyviä menoja, niin tästä huolimatta te ette ole pystyneet pysymään valtion kehyksissä, siis menokehyksissä, ja se johtuu siitä, että te ette pysty priorisoimaan menoja. Mieluummin lisäätte, lisäätte, lisäätte, ja kaiken tämän — kaiken — te teette velaksi lastemme piikkiin, Ben Zyskowicz totesi.

Maria Ohisalo totesi vielä, että ”kuten sanoin, olen ollut aika tyrmistynyt siitä tilanteesta, jossa sisäministeriön hallinnonala on ollut myös monen kokoomusministerin jälkeen”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)