Tiistaina valtioneuvoston sivuilla tuli esille komission kirje, joka koski lakia kevytautoista. Kirjeessä Suomen kevytautot tyrmättiin. Kevytautot hyväksyneen lain puolesta äänesti 2018 kaikkiaan 167 kansanedustajaa.
Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi, että EU:n huomautukset ja huolet olivat tiedossa jo kun lakia säädettiin. Hänen mukaansa ”nämä olisi silloin pitänyt huomioida ja pystyä ratkomaan, jotta nyt emme olisi tässä tilanteessa”.
Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kommentoi nyt twitterissä Marinin ulostuloa:
– Marin pitää valitettavana, että [Juha] Sipilän hallitus ei ottanut huomioon EU:n varoituksia, kun se ajoi läpi lain kevytautoista. Edustaja Marin äänesti lain puolesta. Eikö hänen olisi ollut hyvä silloin äänestää lakia vastaan? Tai ainakin lopettaa nyt syyttely, Sinuhe Wallinheimo toteaa.
Sanna Marin äänesti kansanedustajana lakien voimaantulon puolesta joulukuussa 2018. Hallituksen esitys kevytautoista hyväksyttiin äänin 167 puolesta ja 12 vastaan.
Laki kevytautoista voidaan hyväksyä EU:n nootista huolimatta. Vastaava kirjeitä on lähetetty liikenne- ja viestintäministeriölle muun muassa Suomen autoverotuksesta, joka on EU:n virallisten huomautusten listalla.
Marin pitää valitettavana,että Sipilän hallitus ei ottanut huomioon EU:n varoituksia, kun se ajoi läpi lain kevytautoista.Edustaja Marin äänesti lain puolesta. Eikö hänen olisi ollut hyvä silloin äänestää lakia vastaan?Tai ainakin lopettaa nyt syyttely. https://t.co/bRMHgfiy20
— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) August 28, 2019
LUE MYÖS:
AL: EU:lta tyrmäys Suomen kevytautoille (VU 27.8.2019)