Verkkouutiset

Ministeri hallituksen hajottamisesta MT:lle: Emme hyväksy SDP:n juonteita

Jari Lepän mukaan ministeri Krista Kiuru ajaa Etelä-Savon jakamista kuin käärmettä pyssyyn.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan keskusta on valmis kaatamaan hallituksen, jos Savon maakunnat jakautuvat hallituksen soteuudistuksessa. Hän arvostelee Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa erityisesti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) ja SDP:n toimintaa asiassa.

– Hallitusohjelmassa ei ole sovittu yhdessä mitään tällaista Etelä-Savon jakamista, mitä ministeri Kiuru ajaa nyt kuin käärmettä pyssyyn, Leppä sanoo MT:lle.

– Haluamme, että iso ja tärkeä uudistus saadaan maaliin. Emme kuitenkaan hyväksy niitä sivujuonteita, joita Kiuru ja SDP ovat rakennelleet. Jos Etelä-Savon maakunta hajotetaan, hajottaa keskusta hallituksen.

Kiistana on, siirtyvätkö Savonlinnan seudun kunnat uudistuksessa Etelä-Savosta Pohjois-Savon maakuntaan. Hallituksen sote-uudistusta koskevaan esitysluonnokseen on kirjattu, että Itä-Savo olisi siirtymässä osaksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiiriä. Keskusta taas katsoo, että Itä-Savon alueen kuntien pitää pysyä Etelä-Savon maakunnassa.

– Kiurun esittämä ratkaisu tarkoittaisi käytännössä sitä, että meillä muuttuisivat vaalipiiri, ely-keskuksen rajat sekä muut valtionhallinnon palvelurajat – ja lisäksi yksi maakunta katoaisi. On päivänselvää, ettei Etelä-Savon maakunta enää ole elinkelpoinen, jos Savonlinna lähtee, Leppä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)