Mikael Pentikäinen: Irtisanomisen vaikeuttaminen vähentää työtä

Yrittäjien toimitusjohtajan mukaan yritykset hakeutuvat maihin, joissa työehdot ovat kilpailukykyiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) lausunnot Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta, työajan lyhennyksestä ja irtisanomisten vaikeuttamisesta saivat monet yrittäjät kavahtamaan. Pentikäinen viittaa Ylen Ykkösaamun haastatteluun.

Sanna Marin arvosteli voimakkaasti UPM:ää tehtaan sulkemisesta.

– Tiedän, että UPM ei ole tekemässä päätöstä kevyin perustein. Yhtiö tietää vastuunsa, Pentikäinen kirjoittaa blogissaan ja toteaa tehtaan sulkemisen olevan valitettavaa.

– Kaipolan tehdas toimii valitettavasti supistuvassa markkinassa. Sanomalehtipaperin kysyntä on laskenut jo vuosikymmeniä, ja koronan vuoksi lasku on kiihtynyt. Kun on ylikapasiteettia, on pakko miettiä vaihtoehtoja. Jos näköpiirissä ei ole keinoja tilausten voittamiseksi ja tilanteen korjaamiseksi, lakkautus on valitettava polku.

Pääministeri puolusti haastattelussa aiemmin esittämäänsä työajan lyhennystä. Pentikäisen mukaan Suomen talous ei elvy eikä työllisyys parane suomalaisten työaikaa lyhentämällä.

– Sen vaatiminen ei myöskään lisää Suomen houkuttelevuutta investointikohteena tai yritysten ympäristönä. Tiedän, että nykyhallitus ei ole lyhentämässä työaikaa. Yritykset eivät kuitenkaan investointeja miettiessä katso vain nykyistä hallitusta vaan myös tulevia.

Haastattelussa Marin myös pohti, onko irtisanominen liian helppoa Suomessa. Pentikäinen kirjoittaa, että irtisanomisen vaikeutus vähentäisi työtä.

– Kun yritys miettii sijoituspaikkaansa ja rekrytointejaan, se tekee riskiarvion. Varsinkin nopeasti muuttuvilla aloilla hakeudutaan maihin, joissa työehdot ovat kilpailukykyiset ja toimintaa voidaan sopeuttaa nopeasti ja tehokkaasti. Siksi irtisanomisen vaikeuttaminen vähentää työpaikkoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)