X
SULJE MAINOS
Koronapassia voisi käyttää muun muassa yleisötapahtumissa. LEHTIKUVA/SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ

Mia Laiho: Tämä avaisi tapahtumat rokotetuille

Monissa maissa esimerkiksi tapahtuma-alaa on päästy avaamaan turvallisesti koronapassin avulla.

Kokoomuksen lääkärikansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koronapassin käyttöönotosta Suomessa.

Koronapassilla tarkoitetaan todistusta rokotteista, sairastetusta taudista tai negatiivisesta testituloksesta. Laihon mukaan se varmistaisi yhteiskunnan rattaiden pyörimisen ja varmistaisi ihmisten perusoikeuksien toteutumisen.

– Koronatodistus olisi keino avata yhteiskuntaa vastuullisesti ja nopeasti, Laiho toteaa tiedotteessa.

Monissa muissa maissa kulttuuri-, tapahtuma-, liikunta- ja ravintola-alaa on päästy avaamaan koronaturvallisesti rokotetodistusten ja testauksen avulla.

Uudistuksella on laajaa kannatusta suomalaisten keskuudessa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista 63 prosenttia tukee koronapassin käyttöönottoa.

Kansanedustaja muistuttaa, että virusvariantit ja uudet aallot voivat olla kiusanamme vielä pitkään.

– Emme voi jättää työvälineitä käyttämättä, miten voisimme palata kohti normaalimpaa kanssakäymistä turvallisesti. Passi on saatu jo useissa muissa maissa käyttöön ja myös kansalaiset odottavat koronapassia. Hallitus on kuitenkin ilmeisesti haudannut asian valmistelun, Mia Laiho hämmästelee.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kehotti hallitusta jo keväällä ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin, jotta yhteiskunnan nopeamman avaamisen mahdollistava koronatodistus otettaisiin Suomessa käyttöön.

– Onko hallitus ryhtynyt koronatodistuksen/koronapassin valmisteluun? Jos valmistelua ei ole aloitettu, mitkä ovat perusteet sille? Aikooko hallitus aloittaa koronapassin käyttöönoton valmistelun Suomen sisäiseen käyttöön terveysturvallisuuden varmistamisen työvälineenä ja missä aikataulussa, Mia Laiho kysyy kirjallisessa kysymyksessään.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt