Tukholman Globen valaistiin 6.12.2017 kunniaksi näin Suomen väreihin. TT / LEHTIKUVA / JONAS EKSTRÖMER

”Meidän pitäisi matkia Suomea”

Eteläafrikkalaisjulkaisu esittelee Suomen ylivoimaa tilastojen voimin.

Etelä-Afrikan Independent Onlinen (IOL) Suomi 100 -juttu on otsikoitu ”Suomi on maa jota Etelä-Afrikan tulisi jäljitellä”.

Jutun mukaan Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Cape Townissa ja Pretoriassa yhteensä, mutta Suomen bruttokansantuote asukasta kohden on yli kolme kertaa isompi kuin Etelä-Afrikassa.

Suomen rikkauksien syy ei IOL:n mukaan ole luonnonvaroissa vaan ”korkeasti koulutetussa työvoimassa joka johti yhden suomalaisyhtiön, Nokian, dominointiin kansainvälisessä matkapuhelinmyynnissä 1990-luvun lopulla”.

Maaesittelyjutun mukaan tuo työvoima Suomessa käynnistetään opettajien valinnassa ja koulutuksessa, joka valitsee kerman päältä ylioppilaista.

IOL esittelee suomalaista koulutusta, teollistumista toisen maailmansodan jälkeen ja metalli-, metsä ja peliteollisuutta.

– Suomalaiset ovat myös uteliaita, joten he muiden pohjoismaisten ja japanilaisten kanssa käyttävät eniten aikaa maailmassa sanomalehtien lukemiseeen. Tätä halua kattamaan on noin 200 sanomalehteä, 320 erikoislehteä ja 2100 ammatillista julkaisua, IOL kertoo.

Suomen aiemmalla olympiamenestykselle juttu antaa erityismaininnan ja kertoo pitkän matkan juoksijoiden dominoineen olympialaisia samalla tavalla kuin kenialaiset ja etiopialaiset nykyisin.

Kommentit