Verkkouutiset

Matti Vanhanen TE:lle: Tämä on valtavan kallis virus

Valtio velkaantuu tänä ja ensi vuonna 30 miljardia euroa, ja loppu on kiinni talouskasvusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan talouden pudotus on jälleen käynnissä, kertoo Talouselämä.

– Kuinka syvä siitä tulee, sitä ei vielä tiedetä. Syytä toivottomuuteen ei kuitenkaan ole: koronan toinen aalto kestää ehkä talven ja kevään kynnykselle. Vähitellen rokotteen myönteinen vaikutus kuitenkin tulee. Virus ei leviä loputtomiin, Matti Vanhanen sanoi Talouselämän haastattelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Valtiovarainministeriö on ennustanut ensi vuodelle 2,6 prosentin talouskasvua.

– Talvi alkaa miinusmerkkisenä. Kun koronasta päästään irti, 2,6 prosentin kasvu ei riitä, vaan EU:n elvytyksen avulla pitää hakea selvästi nopeampaa kasvua. Koronan jälkeen tulee nopea bkt:n nousu ja se alkaa kolmosella, Vanhanen ennusti.

Valtiovarainministeri totesi, että valtio velkaantuu tänä ja ensi vuonna 30 miljardia euroa.

– Siitä valtaosa on koronaa. Mitä seuraavina vuosina tapahtuu, se riippuu palautumisvauhdista. 2,5 prosentin talouskasvu ei riitä, Vanhanen totesi.

Vanhanen luonnehtii tilannetta ”aivan kreisiksi”.

– Tämä on massiivinen, valtavan kallis virus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)